Pääkirjoitus: Talkootyö voi pelastaa Kouvolan pienet liikuntapaikat, asukkaiden ei kannata antautua uhrin rooliin

Kouvola poistaa tänä vuonna palveluverkostaan ison listan pieniä liikunta- ja uimapaikkoja. Osa on jo poistettu. Korian Hiivurin kentän käyttäjät toivoivat keskiviikon Kouvolan Sanomissa, että kentälle tuotaisiin takaisin edes maalit. Käyttäjät pohtivat, että kentän hoitoa varten voitaisiin kerätä talkooporukka.

Paikkojen sulkemisen taustalla on Kouvolan liikuntapaikkaverkkouudistus. Liikuntapäällikkö Teemu Mäkipaakkasen mukaan kaupunki aikoo vähentää harrastuspaikkojen määrää mutta lisätä laatua.

Uudistuksella haetaan myös säästöjä. Kouvolan tulos jäi viime vuonna 27,7 miljoonaa euroa miinukselle. Kaupungin taseessa on 13,6 miljoonaa euroa alijäämää, joka pitää pystyä kattamaan seuraavan neljän vuoden aikana. Kuluja pyritään vähentämään käytännössä kaikesta toiminnasta.

Kun kaupunki viime marraskuussa teki isoja päätöksiä palveluverkoistaan, puhuttiin lähinnä isoimmista säästökohteista. Koulujen ja uimahallien sulkemisten varjoon jäi paljon pieniä kohteita. Hiivurin kenttä ei ole Kouvolan mittakaavassa kovin merkittävä liikuntapyhättö, mutta käyttäjäjoukolleen se on tärkeä.

Palveluverkosta säästäminen ei ole koskaan helppoa. Palvelu harvoin paranee, kun siihen käytettävää rahamäärää pienennetään. Ja kaikkien palvelujen heikentämistä voi arvostella.

Hiivurin kenttää puolustava Olli Kailio painottaa, että kaupunkilaisilla on oltava harrastuspaikkoja pyörämatkan päässä. Tämä on aivan totta. Jotta lasten liikuntaa voisi lisätä, harrastamaan on päästävä lähelle ja mieluiten ilmaiseksi. Samaan hengenvetoon on todettava, että Kouvolan taloudellinen tilanne on sellainen, että säästöt ovat välttämättömiä.

Hiivurin kentän kaltaisia paikkoja on nyt ympäri Kouvolaa. Asukkaiden kannattaa pohtia, mitä itse voisi tehdä lähiympäristönsä hyväksi. Kaupungilta on helppo vaatia paljon, mutta talkootyö ei ole kirosana.

Luetuimmat