Pääkirjoitus: Paikallinen sopiminen edellyttää, että molemmilla osapuolilla on täysi ymmärrys asiasta

Työnantajat ovat viime vuosina ajaneet paikallisen sopimisen lisäämistä. Se tarkoittaisi, että palkoista ja muistakin työehdoista sovittaisiin enemmän yritystasolla. Nykyisin sopimukset tehdään työnantaja- ja työntekijäliittojen välisissä neuvotteluissa yleissitovina, jolloin ne koskevat kaikkia kyseisen alan yrityksiä ja työntekijöitä.

Työntekijäpuolella on jarruteltu. Ammattiliitoissa on arvioitu, ettei neuvotteluasetelma ole riittävän tasavertainen. On pelätty työnantajan sanelua ja katsottu, ettei työntekijöillä ole tarpeeksi tietoa ja osaamista neuvotella omista työehdoistaan.

Työntekijöiden näkemys saa tukea Toimihenkilöliitto Erton tekemästä kyselytutkimuksesta, jossa selvitettiin työntekijöiden tietämystä paikallisesta sopimisesta. Tutkimuksen mukaan noin joka neljäs työssä käyvä ei ymmärrä paikallista sopimista tai mitä sen lisääminen voisi tarkoittaa työehtojen kannalta. Huonoimmin asia ymmärretään nuorten eli alle 30-vuotiaiden keskuudessa sekä niiden vastaajien joukossa, joiden kotitalouden bruttotulot ovat alle 27 000 euroa vuodessa. Viimeksi mainituista 44 prosentille asia on epäselvä.

Näin huono tulos ei anna hyviä edellytyksiä työpaikkatason neuvottelujen lisäämiselle. Jotta työehdoista voidaan aidosti sopia, pitää molempien osapuolien ymmärtää, mistä on sopimassa ja mihin sitoutumassa. Tutkimuksen valossa nuorten ja pienituloisten asema työmarkkinoilla voi entisestään heikentyä, kun tarvittavaa työehto-osaamista ei ole.

Paikallisen sopimisen joka tapauksessa yleistyessä on aiheeseen liittyvää koulutusta lisättävä, niin työntekijä- kuin työnantajapuolellakin.

Markku Kumpunen

markku.kumpunen@kaakonviestinta.fi

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut