Pääkirjoitus: Kouluihin ja päiväkoteihin kannattaa investoida Kouvolassa – Uudet rakentamis- ja rahoitusmallit pitää sopia huolella

Kouvola suunnittelee investoivansa isosti kouluihin ja päiväkoteihin. Jos kaikki lähivuosien kaavailut toteutuvat, lasku nousee pitkälti yli sataan miljoonaan euroon.

Suunnitelmat on tehty talousvaikeuksien keskellä. Tänä vuonna Kouvola on pääsemässä taloudellisesti plussalle, mutta ainoastaan valtion ylimääräisten koronatukien ansiosta. Yksittäinen tukipaketti ei poista talouden rakenteellisia ongelmia. Kouvolan asukasmäärä vähenee, ja tämän takia verotulot uhkaavat laskea merkittävästi.

Talousongelmista huolimatta suunnitelma on hyvä. Jos Kouvolan johonkin kannattaa investoida, niin päiväkoteihin ja kouluihin. Ne ovat keskeisiä palveluita ja vetovoimatekijä tänne muuttoa pohtiville. Pitää myös muistaa, mikä on uudisrakentamisen taustalla: monet nykyiset opetustilat ovat epäkäytännöllisiä ja osassa niistä on ollut sisäilmaongelmia.

Koulujen ja päiväkotien rakentamiseen suunnitellaan uusia rakentamis- ja rahoitusmalleja. Esimerkiksi parhaillaan neuvotteluvaiheessa oleva Valkealan yhtenäiskoulu haluttaisiin toteuttaa leasing-rahoituksella ja elinkaarimallilla.

Leasing-rahoitus on varmasti oikea valinta Kouvolan tämänhetkisessä taloustilanteessa. Sen ansiosta kaupunki ei esimerkiksi joudu ottamaan yksittäistä isoa lainaa. Investointi ei rasita kaupungin tasetta, vaan kaupunki maksaa tiloista käyttömaksuja, jotka toki näkyvät käyttötaloudessa vuokrakuluina. Elinkaarimallissa rakentaja puolestaan vastaa tilojen kunnossapidosta valmistumisen jälkeen.

Vaikka uudet mallit sopivatkin Kouvolan taloustilanteeseen, niissä on riskinsä, jotka voivat käydä kalliiksi. Elinkaarimallissa rakentaja hinnoittelee rakennuksen käyttöajan kulut sopimukseen. Leasingissa rahoittaja puolestaan arvioi riskit ja hakee myös tuottoa sijoitukselleen. Vaatii Kouvolalta rautaista ammattitaitoa arvioida oikein kustannukset pitkälle tulevaisuuteen ja neuvotella hyvät sopimukset.