Pääkirjoitus: Jalkapallomaajoukkueen arvojen mukaan eläminen parantaisi koko Suomea

Suomen jalkapallomaajoukkue taisi tehdä marraskuisena perjantaina paljon enemmän kuin historiaa. Huuhkajien arvokisapaikan varmistuminen tuli keskelle harmautta tavalla, joka kantaa toivon mukaan vielä pitkään ja laajasti.
Jotain suurta jalkapallomaajoukkueen sisällä ja myös sen ympärillä on tapahtunut lyhyessä ajassa. Muutoksessa kyse ei välttämättä ole ihmeestä. Pitkään haaveillun arvokisapaikan takana tuntuvat olevan lopulta ne tekijät, joiden varaan menestyminen voi rakentua kaikilla elämän osa-alueilla.
Maajoukkueen sisällä menestymisen syiksi on nostettu ainakin kolme vahvaa arvoa. On puhuttu yhteisöllisyydestä, sitoutuneisuudesta ja kunnioituksesta.
Joukkue on aina yhteisö. Joukkueissa, työtiimeissä ja muissa ryhmissä vahva yhteisöllisyys ei kuitenkaan välttämättä toteudu. Hyvän yhteisöllisyyden avain on, ettei kukaan kuvittele olevansa joukkuetta suurempi. Ryhmä on parhaimmillaan silloin, kun sen jäsenet tukevat varauksetta toisiaan. Tämä näyttää toteutuvan maajoukkueessa. Joukkueen ehdoton tähti on Teemu Pukki. Hän on kuitenkin kaukana tähtipelaajia usein riivaamasta narsistisesta itsekkyydestä. Kotkan poika pelaa joukkueelle. Loistava pelaaja, vielä hienompi persoona.
Huuhkajat uskoi ja sitoutui yhteiseen unelmaansa. Joukkue on uskonut menestymiseensä, eikä yksittäinen tappio ole horjuttanut sitoutumista yhteiseen päämäärään.
Maajoukkueen pelaajat kunnioittivat myös sellaisia ihmisiä, jotka eivät juhlan hetkellä ole sisällä joukkueessa. Tämä henkilöityi pitkäaikaisen maajoukkueen huoltajaan Gunnar Yliharjuun, jota maajoukkue muisti liikuttavalla tavalla. Hetkessä elävä joukkue tunnisti myös historian merkityksen.
Jos jokainen suomalainen petraisi yhteisöllisyydessä, sitoutumisessa ja toisten kunnioittamisessa, eläminen tässä maassa muuttuisi entistä paremmaksi. Se olisi paras tapa palkita loistava jalkapallomaajoukkue.

Luetuimmat

Kommentoidut