Päätoimittajalta: Kouvolan Sanomat on tarjonnut wärittämättömiä selosteluita nyt tasan 110 vuotta

Päätoimittajalta: Kouvolan Sanomat on tarjonnut wärittämättömiä selosteluita nyt tasan 110 vuotta

Se oli tavallinen marraskuinen perjantaipäivä. Etelä-Suomessa oli toistakymmentä astetta pakkasta.

Paikallisesta lehdestä ei tosin löytynyt säätietoja. Eikä televisio-ohjelmia. Sen sijaan Kouvolan Sanomat tiedotti Helsingin ja Pietarin välillä kulkevien junien aikataulut ja kertoi, että Kymin sahan työväestöä on vähennetty. Ilmoituksia oli runsaasti. Niissä mainostettiin esimerkiksi halkoja, rautasänkyjä, näkkileipää ja ompelukoneita.

Kouvolan Sanomien ensimmäinen numero ilmestyi tasan 110 vuotta sitten 26. marraskuuta 1909. Kyseessä oli näytelehti, jonka numero oli 0. Etusivulla kerrottiin, että uusi lehti alkaa ilmestyä kerran viikossa perjantaisin kello neljä iltapäivällä.

Puoluepolitiikkaa kartettiin

Uuden tuotteen linja tehtiin selväksi kannessa, jossa heti nimiön alla todettiin, että kyseessä on puolueeton uutis- ja ilmoituslehti. Linjaa avattiin lisäksi etusivun pääjutussa seuraavasti:

”Kouwolan Sanomat tulewat aiwan yksinkertaisesti wärittämättömien uutisten muodossa selostelemaan Walkealan kunnan, Kouwolan ja sen ympäristön tapahtumia, sekä sikäli kuin tilaa riittää, tulee Kouwolan Sanomissa olemaan pikkupätkiä kaunokirjallisessa muodossa, ottaen huomioon sen seikan, etteiwät kenenkään puolueperiaatteet tule loukatuiksi.”

”Kouwolan Sanomat eiwät millään tavalla tule takertumaan puoluepolitiikkaan, waan jättävät sen kokonaan suurempien ja useamman kerran wiikossa ilmestyvien lehtien pohdittawaksi.”

Jussi Lopperi

Näköispainos Kouvolan Sanomien ensimmäisen näytenumeron etu- ja takakannesta.
Näköispainos Kouvolan Sanomien ensimmäisen näytenumeron etu- ja takakannesta.

Lehden aloittamista perusteltiin kirjoituksessa myös paikallisen yrityselämän tarpeilla. Kouvolan seudun yrityksille haluttiin tarjota mahdollisuus ilmoittaa paikallisista tuotteista ja palveluista.

Luotettavia uutisia Kouvolan seudulta

Pitkälti samalla linjalla jatketaan. Kouvolan Sanomat on sitoutumaton lehti, jonka tärkein tehtävä on kertoa, mitä Kouvolan seudulla tapahtuu. Kaunokirjalliset tarinat ovat jääneet vähemmälle, mutta toimitus pitää kunnia-asianaan vaalia hyvää suomen kieltä.

Puolueista ja politiikasta Kouvolan Sanomat kirjoittaa, mutta yhdenkään puolueen asiaa se ei aja. Olemme lukijoiden puolelle ja tarjoamme heille tarkistettua tietoa, analyyseja ja elämyksiä.

Kouwolan Sanomat tulewat aiwan yksinkertaisesti wärittämättömien uutisten muodossa selostelemaan Walkealan kunnan, Kouwolan ja sen ympäristön tapahtumia.

Paikallisten uutisten kertominen luotettavasti on Kouvolan Sanomien olemassaolon ydin, ja tällaiselle sisällölle on myös paljon tarvetta. Mutu-tietoa ja mielipiteitä on nykyisin tarjolla paljon — luotettavia ja tarkistettuja faktoja vähemmän. Huhuja tai yksittäiseen lähteeseen perustuvia kiistanalaisia tietoja emme julkaise.

Virheitäkin sattuu toimitukselle toisinaan, mutta väärin menneet tiedot oikaistaan aina kaikissa julkaisukanavissa. Lisäksi verkossa tehdään korjaus alkuperäiseen juttuun.

Paikallinen sisältö kiinnostaa myös verkossa

Kouvolan Sanomien perusidean kestävyys näkyy verkon luvuissa. Julkaisemme nykyisin suurimman osan sisällöstä ensin verkossa ja vasta sen jälkeen painetussa lehdessä.

Seuraamme erityisen tarkkaan, mitä tilaajamme lukevat ja kuinka kauan he viettävät aikaa lehden digitaalisen version parissa. Luvut ovat kehittyneet hyvin. Digitilaajien määrä kasvaa, ja Kouvolan Sanomien tuottamien sisältöjen parissa vietetään runsaasti aikaa.

Suosituimmat jutut ovat poikkeuksetta paikallisia. Joukossa on kuntapolitiikkaa, henkilötarinoita ja yrityksiin liittyviä uutisia. Ihan niin kuin silloin 110 vuotta sitten.

Luetuimmat

Kommentoidut