Pääkirjoitus: Metsäpalovaroitus ei ole toivomus

Useimmat suomalaisista tuntuvat ottavan vakavasti viranomaisten antaman metsäpalovaroituksen. Tämän saattoi päätellä julkisesta keskustelusta, joka roihahti entisen kansanedustajan Mikko Kärnän (kesk.) somessa jakamasta jakamasta nuotiokuvasta.

Kansalaiset eivät halunneet antaa erivapautta tulisteluun metsäpalovaroituksen aikana edes tottuneena eränkävijänä itseään markkinoivalle Kärnälle. Reaktiota voi yrittää selittää sääntöuskovaisuudella, mutta ehkäpä me metsäläiset halusimme vain varjella kansallisomaisuuttamme ja luontoamme.

Parin vuosikymmen ajan ihmettelimme maastopalojen raivoa Kaliforniassa, Australiassa ja Välimeren valtiossa. Itärajan tuntumassa totuttiin haistelemaan rajantakaisia savuja.

Venäjän laajojen palojen selityksenä moni piti harvaa asutusta, välinpitämättömyyttä ja palokuntien heikkoa tasoa.

Ruotsin historian laajimmat palot ja ennätyspitkä hellejaksot ovat ravistelleet meitä hereille: se mikä on mahdollista Ruotsissa, on mahdollista myös meillä.

Suomen viranomaiset ovat olleet tilanteessa tarkkoina. Meiltä ei liiennyt apua länsinaapurille ennen kuin Lounais-Suomessa ja Lapissa itärajalla raivonneet palot oli saatu sammutetuiksi.

Ruotsin kokemuksista on syytä ottaa oppia. Miten meidän oma kalustomme ja sammuttajamme riittäisivät Ruotsin kaltaisessa tilanteessa? Todennäköisesti mekin tarvitsimme kansainvälistä apua.

Ilmastonmuutos on tosiasia. Sen mukanaan tuomat pitkät hellejaksot lisäävät suurten metsäpalojen riskiä.

Palojen varhaiseen havaitsemiseen ja tehokkaaseen sammuttamiseen varautuminen on välttämätöntä, mutta se ei yksin riitä.

Myös palojen perussyyhyn eli ilmastonmuutokseen on syytä puuttua mahdollisimman tehokkaasti. Suomi ei voi tietenkään yksin ratkaista ongelmaa, mutta elämäntapamme ja metsäpolitiikkamme ovat osa ongelmaa.