Pääkirjoitus: Oikeuden päätös Kouvolan kaupunginvaltuuston hallintosääntöpäätöksestä puhdistaa pöydän

Kouvolan kaupunginvaltuuston hallintosääntöpäätöksen pitävyys ja laillisuus testataan oikeudessa.

Itä-Suomen hallinto-oikeuteen on jätetty päätöksestä kaksi kunnallisvalitusta, joissa keskitytään pitkälti päättäjien mahdolliseen esteellisyyteen.

Oikeus ottaa päätöksessään aikanaan kantaa siihen, olivatko kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jouko Leppänen (kok.) ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Harri Helminen (sd.) jäävejä vai eivät.

Päätös luottamushenkilöiden palkkioiden korottamisesta ja puheenjohtajien mahdollisuudesta hoitaa tehtäväänsä osa-aikaisena on herättänyt sekä aiheellisia kysymyksiä että asiatonta henkilöihin käyvää huutelua.

Korialaisen Mikko Peltolan ja kuusankoskelaisen Matti Uurinmäen valitukset ovat asiallisia ja hyvin perusteltuja — niin kuin totta kai täytyy ollakin.

Valittajat perustelevat vaatimuksiaan kuntalain pykälillä. Kaupunki perustelee omaa kantaansa lausunnoissaan samaten kuntalailla ja olemassa olevilla oikeuslähteillä. Kaupungin mukaan tällaisissa tapauksissa asian valmistelussa ja päätöksenteossa ei synny esteellisyyttä.

Jos valtuuston päätös kuitenkin katsotaan hallinto-oikeudessa lainvastaiseksi, hallintosääntö täytyy käsitellä uudelleen.

Joka tapauksessa on hyvä, että kaupunkilaisia puhuttaneelle asialle saadaan oikeuden päätös. Kun luottamushenkilöt päättävät omista palkkioistaan, on se aina erityisen herkkä paikka.

Päättäjien palkkiot tulevat kaikkien kaupunkilaisten yhteisestä kassasta, joten asian saama huomio on ymmärrettävää. Demokratian kannalta on hyvä, että päätöksen lainmukaisuudesta tai laittomuudesta saadaan oikeuden ratkaisu.