Pääkirjoitus: Kouvolan kesän tapahtumakattaus on ollut onnistunut — Kulttuuritarjontaa rikastuttavat myös vapaaehtoisvoimin nousseet festivaalit

Kouvolan kesän loppupuolisko on ollut hengästyttävän tapahtumarikas. Rock in the city, Iskelmäkesä, Kymijoen olutjuhlat, Wiipurintien markkinat, taiteiden yö ja monet muu tapahtumat ovat tarjonneet elämyksiä eri kohderyhmille.

Musiikkitarjonta on ollut erityisen runsasta, ja sitä ovat laventaneet Korian asuntomessujen keskiviikkoiset artistivieraat. Myös yleisö on löytänyt tapahtumiin, sillä järjestäjät ovat raportoineet kiitettävistä kävijämääristä.

Asuntomessut on luonnollisesti ollut kesän suurin yleisömagneetti Kouvolassa. Taloudelliset vaikutukset selviävät myöhemmin, mutta jo nyt on selvää, että Kouvola on asuntomessujen ansiosta lisännyt tunnettuuttaan merkittävästi.

Asuntomessut ovat todennäköisesti tuoneet osallistujia myös muihin Kouvolan tapahtumiin. Messujen oheiskohteista on kerrottu liikenteen lisääntyneen.

Erityisen ilahduttavaa on se, että monet kesän tapahtumista ovat syntyneet ruohonjuuritason toiminnan ansiosta. Esimerkiksi viime viikonlopun Kouvola Rock City ja heinäkuinen S#it Happens -tapahtuma järjestettiin pitkälti vapaaehtoisvoimin. Kouvolalaisten talkootyöinnosta kertoo se, että tauolla ollut Jättömaa-festivaali palaa tapahtumakalenteriin ensi kesänä.

Kaupungin mahdollisuudet avustaa pientapahtumia ovat rajalliset, mutta säästökuurista huolimatta kulttuuritarjontaa rikastuttavaa ruohonjuuritason toimintaa kannattaa tukea — jos ei rahallisesti, niin toimintaa muuten helpottamalla. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sujuvia lupakäytäntöjä ja tapahtumapaikkojen antamista käyttöön.

Luetuimmat

Kommentoidut