Pääkirjoitus: Viisas päätös matkakeskuksesta

Kouvolan kaupunki aikoo luopua pitkään kypsytellystä matkakeskushankkeesta. Uutta keskusta ei ainakaan näillä näkymin rakenneta.

Sen sijaan esitetään investoimista kahteen erilliseen rakennukseen: jäähallin viereen nousevaan monitoimihalliin ja palaneen yhteiskoulun tontille rakennettavaan uuteen teatteritaloon.

Esitys on lähtökohtaisesti viisas. Matkakeskushankkeesta kannattaa luopua, koska kaupungin omana hankkeena investoinnissa olisi ollut liian suuret riskit. Selvin merkki hankkeen yskimisestä oli se, että pitkään kestäneestä yrityksestä huolimatta hankkeeseen ei löydetty hotellioperaattoria.

Näkemykset aseman seudun hankkeesta muuttuivat matkan varrella. Radan varteen oli nousemassa milloin teatteria, milloin monitoimihallia.

Nyt on oikea aika siirtää hanke ainakin väliaikaisesti pöytälaatikkoon.

Vaikka kahden erillisen rakennuksen hintalappu on selvästi halvempi kuin aiotun matkakeskuksen, ei voi puhua mistään säästöistä. Kyseessä ovat eri hankkeet, ja jokaisen kaupungin investoinnin kannattavuus täytyy harkita erikseen.

Joka tapauksessa liikunnan ja kulttuurin ystäviä esitys hellii. Jos ja kun monitoimihallista tulee nimensä mukaisesti monikäyttöinen areena, voi hallissa järjestää urheilutapahtumien lisäksi niin konsertteja kuin messujakin.

Kaupunginhallitus saa maanantaina päätettäväkseen esityksen, jonka muotoilun mukaan matka- ja tapahtumakeskushanke muutetaan monitoimihallihankkeeksi. Samalla esitetään teatterin uudisrakennusta erillisenä hankkeena.

Vaikka kaupunginhallitus hyväksyisi esityksen, avoimia kysymyksiä on paljon.

Oleellisin asia on kaupungin lukuisten suurten investointien paneminen tärkeys- ja aikajärjestykseen.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet