Pääkirjoitus: Lentovero voisi lisätä harkintaa – Koronavirus on toiminut paremmin kuin mikään markkinamekanismi

Lentoyhtiöiden näkymät ovat romahtaneet muutamassa kuukaudessa. Kansainvälisen ilmakuljetusliitto IATA:n mukaan koronavirus tulee viemään kansainvälisestä lentoliikenteestä 100 miljardia euroa ja viidenneksen lipputuloista.

Aasian-lentoihin panostanut suomalainen Finnair on saanut osansa tästä kehityksestä. Yhtiö on jo ilmoittanut aloittavansa YT-neuvottelut koko henkilöstön lomauttamisesta.

Ennakoimattomasta markkinatilanteesta riippumatta kansalaisaloite lentoverosta sattui etenemään juuri samaan aikaan eduskuntaan. Kansalaisaloitteen mukaan lentomatkustaminen on liian halpaa tilanteessa, jossa jokaisella on velvollisuus pohtia omia päästöjään. Lentämisen on kritisoitu olevan tuettua verotuksellisesti, kun lentopolttoaineesta ei Suomessa makseta lainkaan veroja ja arvonlisäveroa peritään vain kotimaan lentomatkustamisesta.

On totta, ettei millään toimialalla tällä hetkellä voida välttyä pohtimasta, miten päästöjä pystytään vähentämään. Suomalainen Finnair on jo aiemmin tehnyt kelpo avauksen mahdollisuudesta kompensoida omaa lentämistä. Sen Poliisihallitus torppasi vedoten rahankeräyslakiin.

Nyt yhtiö on kertonut pyrkivänsä kohti hiilineutraaliutta pitkällä aikavälillä. Tavoite on kunnianhimoinen, kun lentoliikenteen päästöt ja lentomatkustaminen ovat lisääntyneet huomattavasti viimeisen 10–15 vuoden aikana.

Suomalaisyhtiön tavoitteet toimivat, jos enemmistö potentiaalisista matkustajista ymmärtää puhtaamman matkustamisen hyödyt ja valitsevat sen mukaan lompakollaan.

Lentoveron käyttöön Ruotsin malliin on kasvava poliittinen paine. Lentovero tarjoaisi osaltaan ratkaisua päästövähennystarpeisiin. Ratkaisuja pitäisi pystyä tekemään pitkäjänteisesti, vaikka vuoden ensimmäinen kvartaali onkin lentoyhtiöiden tuloksenteon näkökulmasta heikko. Näyttää siltä, että koronavirus on hetkellisesti toiminut mitään markkinamekanismia tehokkaammin.