Pääkirjoitus: Budjettivalmistelu mittaa Antti Rinteen hallituksen yhtenäisyyden

Valtion ensi vuoden talousarvion valmistelun loppurutistus käynnistyy tänään, kun valtiovarainministeriö aloittaa sisäiset budjettineuvottelunsa. Valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk.) kertoo huomenna, mitä hänen ensimmäinen budjettiesityksensä pääpiirteissään sisältää, ja perjantaina ministeriö julkistaa oman ehdotuksensa.

Antti Rinteen (sd.) hallitukselle budjettiesitys on ensimmäinen paikka, jossa sen yhtenäisyyttä todella mitataan hallitusohjelman laatimisen jälkeen. Koko hallitus kokoontuu lyömään lopullisen esityksen runsaan kuukauden kuluttua.

Hallitus pääsee valmistelemaan budjettia hyvässä tilanteessa. Työllisyystilanne on paras vuosiin ja velkaantuminen on pysähtynyt. Näkymät ovat kuitenkin synkkenemässä. Talouskasvu on hidastunut ja maailmalta tulee huonoja uutisia. Euroopan talousveturin Saksan kasvu on hiipunut ja brexitin kanssa kipuileva Iso-Britannia uhkaa vajota taantumaan. Kauppasota Kiinan ja Yhdysvaltain välillä iskee maailmankauppaan. Viennistä riippuvaiselle Suomelle ja hallituksen työllisyystavoitteille nämä ovat huonoja uutisia.

Kotimaassa epävarmuutta aiheuttaa pian käynnistyvä työmarkkinakierros. Työnantajapuoli haluaa jatkaa työntekijöiden inhoamaa kilpailukykysopimusta ja siihen sisältynyttä työajan pidennystä. SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta puolestaan ilmoitti työntekijöiden lähtevän siitä, että palkat nousevat.

Rinne sanoi haastattelussa hallituksen harjoittavan vastasyklistä talouspolitiikkaa eli lisäävän menoja talouden hiipuessa. Perjantaina kuullaan, miten valtionvarainministeriön mielestä hallitusohjelman hankkeet rahoitetaan.

Markku Kumpunen

markku.kumpunen@kaakonviestinta.fi

Luetuimmat

Kommentoidut