Pääkirjoitus: Vielä yksi päätös Kouvolan poliittisen johdon palkkioista – Toteutus on viisasta lykätä ensi valtuustokaudelle

Kouvolan johtavien poliitikkojen palkkioista on päätetty jo useasti tällä valtuustokaudella. Ensi maanantain valtuustossa on todennäköisesti vuorossa vielä yksi kerta.

Kyse on Kouvolan kaupungin hallintosäännöstä, jonka mukaan kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja valtuuston puheenjohtaja voivat hoitaa tehtäväänsä osa-aikaisesti. Palkkiota heille voi maksaa enintään 3 400 euroa kuukaudessa. Tämän summan saa, jos työaika nousee 50 prosenttiin säännöllisestä toimistotyöajasta.

Ensimmäisen kerran asiasta päätettiin yli kaksi vuotta sitten, keväällä 2018. Valtuusto siunasi palkkiot, mutta asiasta valitettiin. Pitkän odotuksen jälkeen Korkein hallinto-oikeus kumosi päätöksen tämän vuoden toukokuussa. Syynä oli se, että hallituksen puheenjohtaja Harri Helminen (sd.) ja valtuuston puheenjohtaja Jouko Leppänen (kok.) olivat läsnä päättämässä omista palkkioistaan. Oikeus katsoi, että he olivat esteellisiä.

Välissä valtuusto oli kuitenkin ehtinyt tehdä uuden päätöksen hallintosäännöstä viime vuoden joulukuussa. Tässä päätöksessä palkkiokohta oli ennallaan, eikä siitä valitettu. Joulukuussa tehty palkkiopäätös on voimassa ja laillinen. Helminen ja Leppänen olisivat voineet nostaa palkkiota halutessaan, mutta kumpikaan ei niin ole tehnyt.

Nyt asiasta päätetään siis uudestaan. Tällä kertaa kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle, että palkkiot hyväksytään, mutta ne otetaan käyttöön vasta kesäkuussa 2021. Tämä on viisas linja – näin kukaan ei pääse vaikuttamaan omaan palkkioonsa. Oli moraalisesti oikein ottaa asia uuteen käsittelyyn, vaikka niin ei olisi tarvinnut tehdä.

Eri asia on, miten Kouvolaa johdetaan ensi valtuustokaudella. Esillä on ollut esimerkiksi niin sanottu pormestarimalli. Kouvolan hallintomallia pohtivalla ohjausryhmällä on aikaa elokuun loppuun. Tämän jälkeen asia pitäisi tuoda syksyllä valtuustoon. Voi kuitenkin kuvitella, että näin lähellä kuntavaaleja isoa hallintoremonttia on vaikea tehdä.

Luetuimmat