Pääkirjoitus: Vanhuksille saattaa tulla kelpo kevät

Ongelmat vanhusten hoidossa näyttävät synnyttävän solidaarisuutta. Kaakon Viestinnän lehtien tilaamassa kyselyssä peräti 65 prosenttia vastanneista oli valmis maksamaan lisää veroja, jos kertyneet rahat suunnattaisiin hoivapalveluihin. Kyselyyn vastasi 1 500 Kaakkois-Suomen vaalipiirin alueella asuvaa täysi-ikäistä. Mittaus kuvaa siis hyvin kansan mielipidettä.
Nuorimmat vastaajat olivat kaikkein halukkaimpia pulittamaan lisäveroja. Hieman erikoiselta tuntuu, että eläkeikäiset sen sijaan olivat selvästi nuoria nihkeämpiä. He kenties kokevat maksaneensa riittävästi veroja hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiseen. Takaisinmaksuna he odottavat saavansa hyvät hoivapalvelut.
Ensimmäisessä suuressa television vaalitentissä kaikkien eduskuntaryhmien puheenjohtajat olivat valmiita satsaamaan nykyistä enemmän vanhusten hoitoon. Siitä lieneekin jo kovin erilaisia näkemyksiä, miten tuo panostus rahoitetaan.
Tulevatpa rahat mistä tahansa, on suomalaisten päättäjien otettava vakavasti vanhustenhuollon ongelmat ja panostettava nykyistä enemmän hoivaan. Media on raportoinut laajasti huonosta hoidosta. Konkreettiset ja surulliset tarinat ovat synnyttäneet myös perjantaina julkaistussa kyselyssä näkyvää yhteisvastuuta sekä painetta päättäjiä kohtaan. Se selittää myös puheenjohtajien yksituumaisuutta kameroiden edessä.
Asetelmassa on paljon hyvää. Yhteiskunnallisiin epäkohtien esiin nostaminen on onneksi Suomessa, vapaan lehdistön maassa, mahdollista. Poliittinen yksituumaisuus laittaa asioita kuntoon on vankka. Ehkä tästä tuleekin hyvä kevät vanhusten tulevaisuuden näkökulmasta.

Luetuimmat