SuosittelemmeKouvolalaiset kauppiaat turvasivat lähilihan saannin ostamalla teurastamon

Lukijalta: Demokratiaa ei tule kaventaa kansanedustajien määrään tai toimikausiin puuttumalla

Niukka enemmistö suomalaisista kannattaa kansanedustajien määrän supistamista sataan ja vähän suurempi enemmistö sitä, että kansanedustajien toimikaudet rajattaisiin kahteen peräkkäiseen eli kahdeksaan vuoteen. Tiedot käyvät ilmi Kunnallisalan kehittämissäätiön KAKS:n kyselytutkimuksesta, joka julkistettiin viikonloppuna.

Tehokkuus on päivän sana, mutta kansanedustajien määrän vähentäminen ei sitä lisäisi. Käytännössä kävisi päinvastoin. Eduskunnalla on jo nyt vaikeuksia saada käsitellyksi kaikki sille annetut lakiesitykset. Edustajien määrän puolittamisen jälkeen käsittely ruuhkautuisi vielä pahemmin.

Vakavampi este kansanedustajien vähentämiselle on, että se kaventaisi demokratiaa. Alueellinen edustavuus vähensi ja tosiasiallinen äänikynnys nousisi vähäväkisissä vaalipiireissä kohtuuttoman korkeaksi. Sellainen hyödyttäisi vain suuria puolueita.

Pyrkimyksessä vähentää kansanedustajien määrää on kyse kansanvaltaa ja parlamentin työtä vähättelevästä populismista. Kansanedustajan työ on vaikeaa ja epäkiitollista, eikä sitä ei ole syytä halventaa, vaikka jotkut edustajatkin siihen syyllistyvät tempauksillaan.

Toimikausien rajaamisessakaan ei ole oikein mieltä. Käytännössähän se rajoittaisi vain kansalaisten oikeutta äänestää mieleisensä edustaja parlamenttiin. Kansanedustajaksi pitäisi aina voida valita parhaimmat. Huonoksi osoittautuneenhan voi pudottaa pois viimeistään neljän vuoden päästä.

Presidentin toimikaudet on rajattu kahteen, mutta yhtä kansanedustajaa ei voi vallankäyttäjänä mitenkään verrata presidenttiin. Presidentin pidempi toimikausikin puhuu rajaamisen puolesta.

Markku Kumpunen

markku.kumpunen@kaakonviestinta.fi