Espanja kaipaa nyt vuoropuhelua

Katalonian itsenäisyyspyrkimykselle ja samalla Espanjan yhtenäisyydelle on tänään tärkeä päivä, kun Katalonian alueparlamentti kokoontuu. Itsenäisyyttä ajavat separatistit ovat vaatineet, että aluejohtaja Carles Puidgemont antaa kokouksessa Katalonian yksipuolisen itsenäisyysjulistuksen.

Itsenäisyysjulistus perustuisi lokakuun alussa pidettyyn kansanäänestykseen, jossa yli 90 prosenttia kannatti irtautumista Espanjasta. Tosin äänestysprosentti oli vain vähän yli 40. Espanjan hallituksen ja poliisin tökerö väkivalta rauhallisia äänestäjiä kohtaan vielä lisäsi itsenäistymisintoa, mutta sittemmin on alkanut kuulua muunlaisiakin ääniä.

Muualla Espanjassa katalaanien lähtöä vastustetaan varsin yksimielisesti, mutta myös Katalonian sisällä itsenäisyyden vastustajat ovat päässeet liikkeelle. Epävirallisen kansanäänestyksen tulos ei siis täysin vastaa asukkaiden mielipiteitä.

Separatistit ovat myös ehkä heränneet huomaamaan, ettei ”väkisin” itsenäistyminen antaisi uudelle valtiolle kovin hyviä lähtökohtia. Edessä olisi lähtö EU:sta sekä paljon uusia ja kalliiksi käyviä velvollisuuksia. Lähin naapuri Ranska on jo ehtinyt ilmoittaa, ettei tunnustaisi uutta valtiota. EU:n hankkeelle osoittama nihkeys ja tuki Espanjalle viittaavat siihen, ettei tunnustamista heruisi muiltakaan.

Viikonlopun laajoissa mielenosoituksissa kummallakin puolella toivottiin, että Katalonia ja Espanjan hallitus aloittaisivat vuoropuhelun. Vaatimuksiin kannattaisi tarttua. Yksipuoliset julistukset ja väärin mitoitetut voimatoimet johtavat helposti pisteeseen, josta on vaikea kasvojaan menettämättä kääntyä takaisin.

Markku Kumpunen markku.kumpunen@kaakonviestinta.fi

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.