Pääkirjoitus: Ikäihmisiä pitää nyt tukea – Hienoa että naapurien ja yhteisöjen apu alkoi Kouvolassa heti

Hallituksen julkistamat toimet, joilla koronaviruksen leviäminen pyritään saamaan kuriin, näkyvät erityisesti iäkkäämmän väestön arjessa. Hallitus velvoittaa yli 70-vuotiaat henkilöt pysymään erillään kontakteista muiden ihmisten kanssa mahdollisuuksien mukaan.

Linjaus on jyrkkä, mutta kannattaa muistaa, että se on tehty nimenomaan iäkkäämmän väestönosan suojelemiseksi. Jos kontakteja ei ole, on hyvät mahdollisuudet välttyä koronavirukselta epidemian aikana. Virus on muualla osoittautunut vaaralliseksi juuri vanhemmille ikäluokille.

Rajoitukset aiheuttavat varmasti myös huolta. Moni ikäihminen asuu yksin, ja kontaktit saattavat muutenkin olla vähissä. Lisäksi yli 70-vuotiaat joutuvat nyt pohtimaan, miten hoituvat kauppareissut ja muu pakollinen asiointi, esimerkiksi apteekkikäynnit.

Onkin ilahduttavaa, miten laajasti Kouvolassa on jo alettu tarjota apua. Sukulaiset ja naapurit ovat tarjoutuneet käymään kaupassa ikäihmisten puolesta. Myös yhdistykset, yhteisöt ja urheiluseurat ovat talkoissa mukana. Kauppa-apua ovat Kouvolassa organisoineet ainakin Kouvolan seniorit ja Kouvolan seurakunta yhteistyössä koripalloseura Kouvojen kanssa.

Ikävä kyllä, tuentarve antaa mahdollisuuden myös huijauksille. Aivan tuntemattomille ja ilman pyyntöä ovelle ilmaantuville avuntarjoajille ei kaupparahoja kannata tarjota.

Kauppa- ja asiointiavun lisäksi täytyy myös muuten huolehtia siitä, etteivät ikäihmiset jää arestin takia yksin. Yhteyttä kannattaa pitää niin puhelimella kuin erilaisilla sosiaalisen median kanavilla.