Pääkirjoitus: Hienoa että kouvolalaisten kansanedustajien määrä kasvoi, mutta ensikertalaiset eivät pääse aivan vallan ytimeen

Eduskuntavaalien tulos on hyvä uutinen Kouvolalle. Kouvolalaisten kansanedustajien määrä nousee nyt kolmeen, kun viime kaudella Arkadianmäellä teki päätöksiä kaksi kouvolalaista.

Alkuillasta Kouvolaan näytti tulevan jättipotti, kun ennakkoäänet povasivat tänne peräti viittä paikkaa. Tämä haave kuitenkin suli vaalipäivän ääniä laskettaessa.

On etu, että kaikki kolme kouvolalaista edustavat eri puolueita — Paula Werning SDP:tä, Sheikki Laakso perussuomalaisia ja Ville Kaunisto kokoomusta. Kyseessä ovat valtakunnallisesti vaalien kolme suurinta puoluetta. Puoluekirjo takaa sen, että Kouvolalla on suora yhteys ainakin yhden ellei useamman hallituspuolueen eduskuntaryhmään.

Kolmen kouvolalaisen kansanedustajan painoarvoa pohtiessa tulee muistaa, että kaikki ovat eduskunnassa ensikertalaisia. Ministerinpaikasta on turha haaveilla — toisin kuin neljä vuotta sitten, jolloin Jari Lindström (tuolloin ps.) oli heti vaalituloksen varmistuttua vahva ehdokas valtioneuvostoon. Vaikka edustajia onkin nyt aiempaa enemmän, Kouvolasta ei ylletä aivan vallan ytimeen.

Koko maan vaalitulos on sen verran kimurantti, että tulevaa pääministeriä ei kannata alkaa veikkailla. Hallitusneuvotteluista tulee vaikeat. Lopputuloksena syntyy usean puolueen kompromissihallitus.

Jos hallitusta alkaa muodostaa sosiaalidemokraattien Antti Rinne, on mahdollista, että Kymenlaakso saa oman demariministerin. Vahvoilla on kotkalainen Sirpa Paatero. Jos kokoomus puolestaan on hallituksessa, mäntyharjulaisen Antti Häkkäsen ministerinpesti on aivan varma.