Pääkirjoitus: On aika tuulettaa mielikuvia Kymenlaaksosta ja antaa hyvinvoinnin tuojille niiden ansaitsema arvo

Pohjanmaa tuo vahvuutensa muita aggressiivisemmin esille ja osaa vaatia sillä perusteella enemmän itselleen.

Näin sanoo Timo Aro, joka on yksi aluekehittämisen tunnetuimpia asiantuntijoita Suomessa. Hän julkaisi vastikään Suomen viennin selkäranka -laskelman.

Itseluottamus näkyy: Pohjanmaa on lähes kaikkien mielikuvissa periksiantamattomien ja työtä pelkäämättömien ihmisten maakunta.

Kuinka ollakaan, Suomen tavaraviennin arvo asukasta kohden on suurin Kymenlaaksossa. Tavaraa viedään Kymenlaaksosta jokaista asukasta kohden 27 488 euron arvosta.

Pelkästään tavaraviennin euroja verratessa Kymenlaakso on neljäntenä Uusimaan, Varsinais-Suomen ja Pirkanmaan jälkeen.

Viime vuonna Kymenlaaksosta lähti maailmalle tavaraa 4,7 miljardin euron edestä.

Tuollaisista luvuista on syytä olla ylpeä. Täällä osataan muun muassa metsäteollisuus ja logistiikka. Junat ja laivat ovat kymenlaaksolaisille tuttuja.

Tästä huolimatta Pohjanmaa ja mikseivät muutkin maakunnat näyttävät monelle kymenlaaksolaiselle vihreämmän ruohon paikoilta.

Osa Kymenlaakson jonkinlaisesta alemmuuskompleksista selittynee pääkaupunkiseudun läheisyydellä.

Kaiken lisäksi Kymenlaakso on maakuntana nuori. Maakuntaidentiteetistä ei voida samalla tavalla puhua kuin esimerkiksi Pohjanmaalla.

Nyt olisi hyvä aika tuulettaa mielikuvia ja mielipiteitä.

Ensimmäinen muutos voisi olla sen tiedostaminen, että ainakin yhdessä asiassa Kymenlaakso on, jollei paras, niin vähintään parhaiden joukossa.

Se asia on sijainti.

Muita ei kannata vähätellä eikä ottaa heiltä mitään pois. Se riittää, kun omat vahvuudet tunnustetaan ja niistä ollaan aidosti ylpeitä.

Hyvinvoinnin tuojille kannattaa antaa niiden ansaitsema arvo.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset