Pääkirjoitus: Päiväkotien tilanne osoittaa, miksi lomautukset ovat huono tapa säästää

Kouvolan päiväkodit kärvistelevät puun ja kuoren välissä. Tulevana kesänä päiväkoteihin tarvitaan tavallista enemmän henkilökuntaa, mutta samaan aikaan työntekijöitä lomautetaan.

Kouvola päätti viime joulukuussa lomauttaa valtaosan työntekijöistään vuoden 2020 aikana, jotta kaupunki säästäisi 5,5 miljoonaa euroa. Varhaiskasvatuksen opettajien ja hoitajien lomautusajaksi päätettiin kaksi viikkoa. Päiväkotien lomautukset suunniteltiin toteutettavaksi kevään ja kesän aikana.

Koronaviruskriisin takia suunnitelmat on voinut syöttää silppuriin.

Varhaiskasvatuspäällikkö Helena Kuusisto arvioi Kouvolan Sanomissa 25. toukokuuta, että päiväkoteihin tarvitaan tänä kesänä noin 10 prosenttia tavallista enemmän henkilökuntaa. Syynä on se, että monet vanhemmat eivät pidä kesällä lomia yhtä paljon kuin tavallisesti. Isovanhemmatkaan eivät voi auttaa entiseen malliin.

Kuusiston mukaan kaupunki on kutsunut päiväkotien työntekijöitä takaisin töihin kesken lomautuksen ja siirtänyt osan lomautuksista myöhemmäksi. Myös joitain sijaisia on jouduttu palkkaamaan, jotta lain vaatima henkilöstömitoitus täyttyy.

Kaupunki vakuuttaa noudattaneensa paitsi varhaiskasvatuslakia myös työsopimuslakia. Työnantajan on peruutettava lomautus, jos sille ei ole enää edellytyksiä. Sijaisen palkkaus onnistuu esimerkiksi silloin, jos lomautetut eivät voi tai halua ottaa työtä vastaan lomautusaikana.

Poikkeustilanne osoittaa karulla tavalla sen, että lomautukset ovat huono keino paikata heikosti hoidettua kuntataloutta. Työn tarve säilyy ennallaan, mutta tehtävät yritetään hoitaa vähemmällä väkimäärällä. Tällaisissa olosuhteissa töiden suunnittelu on kuin korttitalon rakentamista.

Varhaiskasvatuksessa koronavirus hönkäisi talon nurin, mutta se olisi kaatunut pienemmälläkin puhurilla.

Jos Kouvola olisi tehnyt rakenteellisia säästöpäätöksiä ajoissa, tällaiseen tilanteeseen ei olisi jouduttu. Jälkikäteen surkuttelu ei auta mitään, mutta tästä kannattaa ottaa opiksi.