Napakat: Eikö Itäradan tulisi kulkea Vt6:n vieressä, jotta tieltä toimii mahdolliset huolto- ja pelastustoimet?

KS uutisoi 26.6., että Lindholm muuttaa Joensuuhun, johon hän siirtyy jo 1.7. avopuolisonsa kanssa. Leppänen totesi jutussa, että Lindholm on jo toinen nuori, joka jättää Kouvolan. Nyt kuultiin, ettei jätäkään. Tätä on politiikka.

Koskenranta on Kouvolan kaupungin omistama liikuntapaikka, jota seura hallinnoi oman halunsa mukaan. Pelaajilta edellytetään varovaisuutta, mutta myös kentän ylläpitäjän pitää huolehtia mm käsienpesupaikka, käsidesi, hanskat kentänhoitoon ja ohjeistus. Valvooko kukaan säännösten noudattamista?

Ruotsalaiset palomiehet lomailivat, kun suomalaiset ja muut ulkomaalaiset sammuttivat Ruotsin metsäpaloja. Sama peli näyttää jatkuvan koronan hoidossa!

Koskahan Mettäläntien ja yhdystien isot montut korjataan? Auto hajoaa – laskuko kaupungille?

Eikös Pingviini-jäätelömerkkikin pidä lopettaa samoin perustein kuin Eskimokin. Muuten elukat loukkaantuvat. Pitääköhän Batmaninkin lopettaa em. rosvon jahtaaminen? Entä miten käy sitten Gotham Cityn?

Valitettavasti näitä, jotka viis veisaa toisen ilmanlaadun terveellisyydestä, on liian paljon. On vain oikeuksia. Tähän pitäisi saada lailla muutos.

Onko nuuska, olut ym. aikuisten harrasteet niin tärkeitä, että lähdetään sen takia ajamaan etelästä Haaparantaan? Suomen laki hyväksyy, miksi ei kiellä tai edes tuomitse? Korona kestää pitkään juuri siksi. Alkaako vuosi 2021 Kiinan uusimmalla pandemialla?

Helsingissä rakennetaan maan suurinta viruslinkoa Senaatintorille.

JK

Mukavaa, kun valtakunnansyyttäjä ja eduskunta esittävät teatteria nyt, kun kesäteatterit on peruttu. Käsikirjoitus oli kehno, mutta näyttelijät hyviä.

Uittakaa niitä koiria ja hevosia omilla rannoillanne, ei siellä, missä käy muita uimassa!

Ja niin katosivat ketoneilikat, kellot, ahdekaunokit, matarat, päivänkakkarat, tähtimot, yli 20 kukkalajia Alppiruusun suoralta. Mistä tämä viha luonnonkukkiin kaupungissamme kumpuaa? Muualla eletään jo aivan toisin, kedot jätetään.

Kyllä näille johtajille olisi pitänyt olla hakemuksessa kohta, että ainakin pitäisi asua paikkakunnalla kun ko. virkaa hakee. Niin, nykyäänhän onkin kyllä muotia tehdä etätöitä!

Ihmeen hieno Kouvola!

Eikö Itäradan tulisi kulkea Vt6:n vieressä, jotta tieltä toimii mahdolliset huolto- ja pelastustoimet?

Kyllä on kadun rakentaminen kallista 450 m/1 000 000 euroa!

Mikä ihmisiä vaivaa, kun ei siedetä normaaleja ääniä. Ruohonleikkuu, lastenäänet ym. Jos ei siedä mitään, pitää mennä niin kauaksi, ettei ole naapureita. Kukin tekee pihallaan työt itselleen sopivana aikana.

Taitaa olla vain ajan kysymys, milloin ex- persuministeri Lindström liittyy kokoomukseen.

Tapio

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut