Napakat: Töitä olisi kaikille mutta voitontavoittelun ja rahan turhuuksiin tuhlaamisen takia annetaan mieluummin paikkojen ja palvelujen rapistua pystyyn

Uusi kaupunginjohtaja ja valtuusto tuli. Meneekö hyvin? Julkissektorin työläisille vielä lopputili, silloin kaikki hyvä veli -toiveenne totta.

Hiekoittajat töihin Kuusankoskella ja joka puolelle, jos ette halua maksaa liukastelijoitten sairaalakuluja, kun ihmiset liukastuvat ja murtuvat paikat. Nyt on vaarallisen liukasta.

Yksikään asia ei olisi edennyt hallituksessa ilman sinisiä sanoo ministeri. Voi reppana eihän panttivanki muuta voi, ettei hunajakuppi kaadu. – MJ

Kiitos, Pekka Ilmoniemi! Bernerillä ja muilla "kevytautoihmisillä" maalaisjärki kadonnut, jos sitä koskaan ollutkaan.

Ennen kuin huomautellaan uimahallipeseytymisestä, pitää ottaa huomioon, että ko. henkilöllä saattaa olla lupa pitää uikkarit päällä. Pesut tehty kotona. - Kukkamerkki

Omaishoidon tuki kokonaan pois. Ei tarvitse toisen huonon hoitaa toista, sitä vartenhan hoitokodit ovat. Kelan hoitotukeen vain riittävä korotus . ¬- Asiantuntija vanhushoidossa

Hyvä KooKoo! Arvostan, hyvä taistelumoraali loppuun saakka! Olette saaneet ensikaudeksi taas yhden kausarilaisen varmistettua.

Anssi Tähtiseltä jälleen asiaa kaupungin taloudenpidosta!

Kouvolalla kovat säästötalkoot ja siihen nähden tuo Kimolan kanavahanke tuntuu ihan älyvapaalta. – JukkaKv

Osaako Posti vastata, pitääkö merkkipäiväonnittelukortti lähettää kahta viikkoa aiemmin, että ehtii perille? Viikkokaan ei nykyään riitä. Ikävä jos kortti perillä merkkipäivän jälkeen. – Taas

On kyllä ihme juttu, kun ei näy hiekoittajia missään, ei Kuusaalla eikä Mäkikylän luona. Mihin sitä hiekkaa pitää säästää? Ovatko hiekoittajat tehneet hiekkakakkuja? Nyt töihin siitä!

Mikä on Postin vastuu posteista? Harva se viikko tulee muoviin kääritty lehti, joka on repeytynyt postinkäsittelyssä.

Vaikuttaako tuonnoinen Tsernobylin tössähdys Suomessa syöpään sairastumisiin? Onko tilastoja ja tutkimuksia? Muistaakseni Kymenlaaksoon tuli laskeumia. Tuntuu jotenkin, että syövät tällä alueella lisääntyvät.

Älkää sekoittako katon aluskatetta ja höyrysulkua keskenään. Selvittäkää termit ensin itselle ja tulkaa vasta sitten tänne pätemään "tiedoillanne". - Kuparikatto

Vesa Vainio tuskin on työskennellyt vanhustenhoidon arjessa. Muistan sen työharjoittelujakson Mäkikylän palvelukeskuksessa. Ei voi puhua arvokkaasta hyvästä hoidosta. Olin itse siinä mukana.

Taas voitto Venäjän trolleille uusien tiedustelulakien vesittämisestä.

Eivät vissiin kaikki lue lehtiä. Viime viikon ulosmarssi Pasilan Postikeskuksessa vaikutti kolo valtakunnan postin kulkuun. - Lehtimies

Demarivalta osoitti taitonsa kymmenessä vuodessa. Kouvola lähes konkurssiin ja jatkoa seuraa: Kimolan kanava 20 miljoonaa, logistiikkakeskus silloin tällöin tulevia junia varten 30 miljoonaa.

Talous kuralla, omien kokouspalkkioidensa korottajat yrittävät eduskunnan hulppeille eduille.

Omaishoitajan työsopimuksessa lukee palkka kuukaudessa. Kymsoten kikkailun takia hoitaja saa vuodessa palkkaa vain 11 kuukaudelta. Kuukausi jää maksamatta. Vastatkaa kymsoten johto.

Kouvola-talo symboloi hyvin Kouvolan touhuja; yritetään tehdä ylihienoa pyykkipoika lahkeessa, ja lopuksi säästetään väärässä paikassa. Lopputulos on lisää ongelmia ja kuluja.

Nyt on ilmeisesti sotkettu aluskate ja höyrysulku Kouvola-talo-keskustelussa. Eri asioita.

Missä lie elää, kun ei näe oikeita metsiä? Ei niitä kaupungissa ja kylätaajamissa olekaan. Kun liikahtaa vähän taajaman ulkopuolelle, ei juuri muuta olekaan kuin oikeaa metsää. Laajoja korpimaita.

Nyt kaupunki pähkäilee mistä ja mitä karsitaan. No, jospa alkajaisiksi aloitettaisiin sieltä johtoportaassa.

Iittikin sai omat persunsa. Aina tyhjiö täyttyy. – Hölmölä

Vt 15 on kapea ja vaarallinen. Tiesuunnitelman toteuttamisesta puuttuu 100 miljoonaa euroa Kymi Ringin valtaviin tiehankkeisiin kyllä rahaa löytyi. Missä tärkeysjärjestys ja järki? – Hämmästynyt

Ihmetellä täytyy tuota keskustan suhmuroimista. Viimeisin ostoministeri Bernerin tapaus. Jos samaa olisi tehnyt joku muu puolue, olisi siitä noussut älämöly. Haloo!

Hevoset taas ulkona ilman suojaa säässä kuin säässä kellon ympäri. – Who cares?

Kyllä ihmettelen tätä Kouvolan kaupungin toimintaa. Saman alan ihmisiä ajatetaan ristiin rastiin! Viis hiilijalanjäljestä! Se siitä ilmastosta! – Huolestunut

Eikö millään ole mitään väliä! Anne Berner ulkomaisen pankin hallitukseen ja silti yrittää jäädä Suomen ministeriksi. – JH

Kiitos KooKoon seurajohto, kun ette myyneet Maltea ja muita pelaajia. Yleisön arvostamista. Toivottavasti näkyy katsomossa. – Tosifani

Mistähän johtuu että lähes kaikki ns.köyhät ovat ylipainoisia. Katselin Hurstinkin jonoa ja sama ilmiö!

Koirat pois Kausalan kirpparilta. Tarkenevat varmasti ulkona sen aikaa, kun omistaja ostoksilla.

Päättäjät Kouvolassa seonneet lopullisesti. Onko kanavat ym. höpötykset tärkeämpiä kun perusterveydenhuolto! Täällä tuntuu olevan. Kaikki viedään!

Tietenkin me äänestämme valtuustoon sellaisia henkilöitä, jotka lupaavat kaikkea kivaa.

Keitä kuuluu tähän ryhmään, jotka sitä teatteria puuhaa. Eikö tämä Kouvolan velkatilanne ole täyttä draamaa. Pelkkä katuteatteri riittää tässä taloustilanteessa.

Torikannelle pysäköivät! Eiköhän yritetä parkkeerata autot vähän pienemmillä väleillä, niin kaksi autoa ei vie kolmen paikkaa. Mallia voi katsoa torikannen alta. - Wiki

Onneksi Kouvolassa on Papulaari&Nirvana, Kouvolan Keitaat! Ja Hongkong-kauppa; ei soi taustamusa tms. äänisaaste vaan vedensolina! – Viihtyvä asiakas

Miten Suomessa onkin tällainen ajattelutapa, että jos on hymyilevä, vieraille puhuva vanhempi henkilö, niin ajatellaan, että hän on varmaan tärähtänyt tai kännissä.

Miksi Kouvolan kaupunki pitää henkilöstössään psyykkareita? Oppilashuoltoon he eivät kuulu kuten kuraattorit, terveydenhoitajat ja psykologit.

MM-sprinttihiihdossa norjalainen kiilasi venäläisen lähes radalta. No, venäläinen sai varoituksen. Luulenpa, et jos venäläinen olisi kiilannut norjalaisen silloinkin venäläinen olisi saanut varoituksen.

Työuupumus puhuttaa A-studiossa. Työuupumus yleistyy jopa nuorilla. Huonoa työelämää. Yhteiskunta ja yritykset maksavat, ja yksilöt kärsivät.

Töitä olisi kaikille mutta voitontavoittelun ja rahan turhuuksiin tuhlaamisen takia annetaan mieluummin paikkojen ja palvelujen rapistua pystyyn.

Kyllä on hienoa, ettei vaalipiirin puolueilla ole keinotekoisia ns. kärkiehdokkaita.

Nuoret lukiolaiset ymmärtävät, mitä on yhdessä tekeminen – upea musikaali.

Anne Berner Wallenbergin rahadynastian "myyrä". Ketkä ovat Sipilän käskyttäjät? – Transparency isoraha.

Carea lupasi Kouvolalle muutaman sairaanhoitajan ratkaisuksi Kouvolan terveyden hoitokaaokseen, jolla ei kuitenkaan ongelmaa ratkaista. Siihen tarvitaan asialliset tilat ja lääkärit. – PS

Luetuimmat