Napakat: Museokorttelissa huomaa hyvin kuinka huonosti kaupunki on kantanut vastuunsa kulttuurihistoriallisten talojen ylläpidosta

Kouvolan omistama KSS tekee yhteistyötä ulkopaikkakuntalaisen yrityksen kanssa ja pitää kilpailijana asukkaiden omistamaa yritystä. Mielenkiintoista.

Olikohan Kouvolan talous oikenemassa ennen koronaa? Näin väitti eräs johtohenkilö.

Koirat verolle ja kissatkin taajamissa.

Ällöttävää, kun koiria ulkoilutetaan pururadalla ja annetaan tehdä asiansa toisten ikkunoiden kohdalla. Ja sitten luikitaan tiehensä unohtaen jätökset.

Museokorttelissa kävellessä huomaa hyvin kuinka huonosti kaupunki on kantanut vastuunsa kulttuurihistoriallisten talojen ylläpidosta. Eroa Jormanainen!

Kotitalouskin joutuu tekemään uskottavan suunnitelman isosta velasta selviytyäkseen. Miksi sitten hidastellaan ja jopa vältellään valtion suunnitelman tekoa? Keinoissa tulee ongelmia, mutta uskottava suunnitelma pitää olla.

Kaikkien pitäisi olla positiivisia. Ei pidä. Toisten tehtävänä on tuoda esiin hyvät ja kauniit asiat, toisten tehtävänä keskittyä ongelmiin. Minkäs sille teet, jos pääasiassa ketuttaa aina. Se on ihanaa ja voimavara, jonka pohjalle voi myös rakentaa. Ei ainakaan valu yli, kun lasi on puoliksi tyhjä.

Kaupungin roskaisuus/suihkulähteet, kumpi valitaan? Suihkulähteet. Jospa saisi kuriin ensin nuo roskaajat, nuoret ja ns. vanhempi nuoriso. Kiitos teille roskaajat.

Voi voi Kouvolan puistot ja vesipatsaat. Toista on naapurikaupunki Kotkassa jossa on panostettu puistoihin, kukkiin ja vesipatsaisiin eli asukkaiden viihtyvyyteen.