Napakat: Aikuiset päättävät Suomessa kummia asioita

Aikuiset päättävät Suomessa kummia asioita. Ne päättävät, että luokkia ei tarvita, että kaikki koululaiset voidaan laittaa yhteen halliin, vähän verhoja väliin.

Aikoinaan viikonloppuisin Manskin lipan alla pantiin Kuusaan räyhääjät kuriin. Perinnöksi on saatu kuusaalaisten valtuutettujen 10 vuotta kestänyt jäynä kaikissa Kouvolaa koskevissa kehitysasioissa.

Kun susi tappaa lampaan, niin kohu syntyy. Älykääpiö, kun kiduttaa sataa lammasta, pitää myös eläinvalvojalle syyte virkavirheestä. — Puolueeton valvoja

Saara Flekander: Pakkaa hevoset ja muuta parempaan kaupunkiin jatkamaan hyvää harrastusta. Kouvolassa saa vain puukkoa selkään.

Pitäisikö kaupunginjohtajan isosta palkasta maksaa konsultin palkkiot myös? Mistä oikein maksetaan?

Telkkarissa mainos juhlii 5G:tä. Kaksi kilometriä keskustasta samaisen firman puhelimessa toimii 3G. Jotenkin vaikea yhtyä juhliin. Mitä jos hoidettaisiin kuntoon jo olemassa oleva ennen uusia ”keksintöjä”?

Valitettavasti vielä tänäänkin on johtajia, jotka uskovat osaavansa kaiken itse parhaiten. Lannistetut alaiset eivät lopulta enää jaksa yrittää eivätkä välittää. Kuka häviää?

Suomalaisia pomoja riivaa kollektiivinen harha: ”ei satsata seiniin”. Kuvitelma kai on että ”kun ne pienet muurahaiset pannaan samaan kekoon kuhisemaan, niin kylläpä on tehokasta”. Kaikkea muuta!

Kymiring tulee olemaan ekologisesti huono. Rahaa pimitetään ja alihankintana tehty työ radalle, ei makseta tehdystä työstä, tehdään vielä konkurssi ja uusi firma päälle. Suuremman luokan huijaus.

Miksi muiden uskontojen vuoksi pitää rajoittaa ev.lut. uskontoa?

Uskonnonvapaus Suomessa vaarassa. Kristinuskon rajoittaminen kohta samanlaista kuin Iranissa tai kommunistimaissa. Kiitos Annika Saarikko ja Sari Essayah!

Liha vs. huumeet, oli hyvä mielipide. Lisäisin itse: pakkohoito huumeviinaäideille. Säästöä tulisi vuosikymmeniksi, muttei haluta, puhutaan vaan.

Vai oikein laitonta: joulu- ja pääsiäisjuhlat. Luulisi olevan oikeitakin aiheita käsiteltäväksi. Kirkkoon vaan kaikki kakarat hiljentymään, uskonnosta riippumatta..

Kouvolan kaupungin taloustilannetta korjattiin edellisvuosina omaisuuden myynnillä. Silloisesta tilanteesta ei opittu ja nyt on pakko edessä. — Nimim. Talousosaaminen

Kun palkatulle antaa lopputilin, aukeaa työpaikka jollekin muulle. Nyt vaan jännätään kenelle? T. Entinen MyPa-fani

En tahdo mitään urheiluseurojen kausijulkaisua. Minne voin palauttaa, kuka on maksanut painostuksen ja jakelun? Paljonko verovaroista?

Miten valtuuston/hallituksen puh. johtajat ja valtuutetut voivat ajaa Kouvolan asioita, jos he eivät tiedä kautensa aikana kaupungin taloudellista tilannetta. — 30 milj. ei voi tulla yllätyksenä! — Valtu

En osaa käyttää pesukonetta enkä silittää, kuitenkin kaapistani löytyy aina edustusvaatteita. Kuinka se on mahdollista ?

Tule jo valtio pelastamaan meidät, ettei meidän herrat löisi päätään Anjalankosken mäntyyn.

Tehtäis Veturin bussikatokset ratapölkyistä. Tai 1/2 m kiskopätkistä. Eipä nuoriso potki hajalle. — A.N.

Palataanko Anjalassa koulujen osalta siis ensin vuotta 1879 vastaavaan tilanteeseen ja sitten järjestelyyn, jota voi verrata kiertokoululaisuuteen? — ABC112

Myykäämme loppukin Suomemme ulkom. pörssiyhtiöille hienossa korruptiohengessä. Mutta ei jäädä tänne vuokralaisiksi, vaan muuttakaamme... niin, minne?

Kyllä massadata-algoritmeja voisi käyttää muuhunkin kuin ahneuteen, esim. Suomen selviytymiskonseptiin pienenä kansallisvaltiona.

Valtion velka, joka on syntynyt yksityistettäessä, varallisuus on myös yksityistettävä varallisuuserojen suhteessa.

Ei yhtään ilotulitusta tänä vuonna!!!

Nyt kun tällainen haloo uskonnottomilta joulujuhlista, niin kylläpä heille ”uskonnolliset” lomat kelpaa! Ehdotankin heiltä ko. lomat pois ja kouluun vaan opiskelemaan! — Uskonnollinen

Opetussuunnitelmien tekijät osoittavat nykyisin niin yleistä ylimielisyyttä, kun ne eivät ota oppilaita mukaan suunnitteluun. Esim. lukiolaiset olisivat parhaita asiantuntijoita opintojen mitoittamisessa.

Mikä tätä yhteiskuntaa vaivaa? Kouluissa ja työpaikoilla aina ”joku muu”, pomo, opetushallitus jne. tietää muka parhaiten ja päättää asioista ihmisten yli. Kaikki uupuvat. Kaikki häviävät.

Aikuiset ovat ahneuksissaan pilanneet suomalaisen lukion. Ja taaskaan kukaan ei tunnusta. Kukaan ei korjaa tilannetta. Kukaan ei ota vastuuta.

Täysin selkärangattomia valtuutettuja meillä. Ehdotan, että jatkossa kaupungin alijäämä katetaan suoraan valtuutettujen kukkaroista. Nyt tehdään tulevia vaalikampanjoita kuntalaisten kustannuksella..

Kyllä alakoulun pitää olla lapsia lähellä, haja-asutusalueilla asia toki eri. Voikkaan koulu on elinvoimainen ja sinne lapset pääsevät kävellen.

Älä valita 2 000 euron eläkkeestä: minulla 1000 e/kk ,maksa siitä itse maksamasta asunnosta vielä kouvostoliitolle kiinteistöveroa, joka vaan nousee. — Suohon menossa .

Mitä voitais vähentää korialaisilta, koululaiset kuskataan Elimäelle ja terveyspalvelut ohjataan Keltakankaalle. Hei, sammutetaan niiltä katuvalot! — Nimim. Pois kartalta

Lakkautatte sitten parhaimmassa kunnossa olevan ja esteettömimmän hallin tukemisen. Samalla veitte kipusairailta yhdellä ajolla kaksi asiaa.

Kyllä taas täytyy ihmetellä. Mitä varten valtuustossa istuvat sellaiset valtuutetut (17), jotka äänestävät tyhjää? Voisivat istua kotisohvalla, eikä ainakaan kokouspalkkiota! — T. Kaupunkilainen

Kiitos Maija Lehtomäki! Ainoana Elimäen alueen valtuutettuna kannatit Puustellin hallin tuen jatkoa. Suuri kiitos myös aloitteen tekijälle. — Harmi

Tarkoituksellisesti esillä olevat tatuoinnit televisiossa ja asiakaspalvelutilanteissa puistattavat ja herättävät aitoa vastenmielisyyttä. Toivoisi työnantajien ja ohjelmavastaavien huomioivan asian.

Kouvojen valmentajalle tsempit ja tervetuloa Kouvolaan, jossa omia painetaan alas ja kettuillaan julkisesti. Jos maksukanavan haastattelu sisäpiiriläppää, valtakunnallisesti sitä ei ymmärretä.

Kyl on hävyttömyys huipussaan, kun kielletään kouluja menemästä kirkkoon. Koulu jatkui kirkkotilaisuuden jälkeen, eikä todistuksiakaan saanut samana päivänä kyllä ihmiset on kieroutuneita. Hyi olkoon.

Hiilineutraalit formulakisat? Tukehtukaa idiootit paskaan! — I.Luoma.

Joulujuhlakeskustelu sataa perussuomalaisten laariin. Maassa maan tavalla. Vertaa Ruotsin tapahtumiin. — Nimim. Aslak

Pakettipelto? Mikä se on? Lähes kaikki metsittyneet tarkoituksella tai pyytämättä. 12 vuoden vmi-kokemuksella koko Suomen laajuudelta.

Suuret kiitokset Valkealan lumimiehille! Kyllä kelpaa taas sujutella suksilla, ja koko kroppa kiittää.

Poistakaa Kaunisnurmella Pajaraitin R-kioskin puoleisesta päästä kevyen liikenteen merkki. Siitä ajetaan autoilla jatkuvasti, varsinkin aamuisin vilkkaampaan aikaan.

Kouvolan Sanomat on hyvä! Ei aamua ilman kahvia ja lehteä! — MeS

Ei tarvitse enää 1.1. 2020 alkaen maksaa Kouvolaan kallista kunnallisveroa eikä Kimolan kanavaa.

Ei pidä sekoittaa koulujen joulu—kevätjuhlia, joulu—kevät kirkkoon. Juhlat on vietetty kouluilla, myös ylioppilaat ja ammattikoulut. — 4 lapsen äiti

Ei nykyisten ”vanhojen pienien” hallien puutteita niiden käyttäjät ole valittaneet, vaan itse nämä veijarit, jotka haluavat sulkea ne saadakseen tilalle uudet kerskahallit keskustaan.

Luetuimmat

Kommentoidut