Napakat: Ruuhveltti on hienosti maalattu, mutta kyllä ne pari kupariputkea olisi pitänyt uusia! Kurtut niissä jotenkin nyt korostuu

Arvoisat koiran omistajat, hoitakaa koiranne jätökset myös pois, on törkeetä huolimattomuuta jättää ne kadulle tai naapurin tontille! Ei ole suuri vaiva pitää paperia/ muovipussia mukana.

Paheksun kovin, että muutama ihminen saa sumeilematta loukata ja kiusata julkisesti yksittäisiä ihmisiä tällä palstalla. Heti aamusta tulee paha mieli näiden loukattujen puolesta!

Ruuhveltti on hienosti maalattu, mutta kyllä ne pari kupariputkea olisi pitänyt uusia! Kurtut niissä jotenkin nyt korostuu.

Tiedoksi Kouvolan päättäjät: Poks tarvitsee hoitajia ja lääkäreitä. Potilaita on jonoksi asti. — Ok

Osa omaisista tekee jatkuvalla valittamisella, kyttäämisellä ja kyseenalaistamisella jo ennestään rankan hoitotyön entistä rankemmaksi. T. Hoitaja

Aika hurjaa Amerikassa. Verta luovutetaan 2 kertaa viikossa, että saadaan rahaa huumeisiin. Miten veri edes kelpaa? Vai onko pakko, kun kyseessä iso maa? Varmaan. Pahalta tuntuu. Köyhyys paha asia.

Halonen leikkii jälleen Suomen turvallisuudella. — Spectator

Enpä ole telkkaria pitkään aikaan myöhällä katellu. Voi jestas! Yks vellos rakastaa strippaamista, ja käy pari kertaa viikossa sitte psykologilla. Ohjelmat yöllä ala-arvoisia. Päivällä pelkkää uusintaa.

Tyttö on tyttö ja poika on poika ja piste. Jos joku on siltä väliltä saa olla. Ei sekoiteta lasten ja nuorten päitä. Tiedän tapauksia, jossa nuoret hakee jotain, mistä kovasti puhutaan. Kokeilua.

Nuoret haluavat lisää talousoppia, jes sanoo nyt vanha kansa. Vihdoin tulee järkevää kannanottoa. Olen kyllä aina teihin nuoriin luottanut! Olette tulevaisuus!

Jokaisen sivullisen velvollisuus on puuttua asiaan, jos eläimiä kohdellaan väärin. Koiralle huutaminen ei auta mitään. Sen varmaan tilanteesta perillä oleva koiran omistajakin on huomannut.

Suojellaan ilmastoa. Älä aja autoa, älä lennä, älä syö lihaa, juustoa, leipää ym. mielellään ei yhtään. Älä piere, äläkä pasko. Ei tehdä mitään. Maataan paikoillaan, pelastetaan maailma.

Verlan museon ravintolan ruuan taso on romahtanut ja niin myös siisteys.

Raviurheilu on eläinrääkkäystä. Kuolaimet suussa juoksevat ja piiskat viuhuu. Sattuu!

Myös Valkealan kirkolla musta-harmaa kissa pyydystää lintuja ja oravan poikasia.  — Kissat tupaan

KS:n tulisi kiinnittää huomio siihen mitä lehdessä julkaistaan. Voidaan mainiosti lopettaa hyödytön kinastelu jo toteutuneista asioista, esim. kuntaliitos on jo historiaa.

Mika Hentunen: Voisitkos joskus edes kerran olla etsimättä raportoinneistasi kohteista joiden epäkohdat vieritetään aina pres. Trumpin syyksi.

Kuka tappaa kissoja Tyrrissä? Vielä suurempi sadisti?

Urheiluseurat hakevat kaupungilta avustuksia. Hakemukset ovat virallisia asiakirjoja, joiden tietojen pitää olla todenmukaisia. Väärillä perusteilla haettu avustus on rikosasia, josta on säädetty rangaistus.

Verlassa huonoa ruokaa? Söin siellä parhaimman lohikeiton ikinä. Tulemme uudestaan. — Kiitollinen

Luetuimmat

Kommentoidut