Napakat: Onpa Kukkuramäessä ”tärkeitä” ihmisiä, kun päiväkotikin jo haittaa heidän elämistään

Kuusankosken lukiolta varastetaan polkupyöriä, myös lukittuja. Miksei lukiolle ole asennettu nauhoittavia valvontakameroita? — Huolestunut

Markku Pakkanen ajattelee taksisähläyksestään vanhan sananlaskun mukaan. En minä, mutta pojat. Valitettavasti ei saanut mitään aikaan eduskunnassa. Me maksamme sopeutusrahan.

Tohtori Eero Laesterän kotikunnan talous ei ole kuin 2 miljoonaa euroa miinuksella ison monitoimihallin rakentamisen jälkeen. Otetaan opiksi hänen neuvot. — Entinen pälkäneläinen

Kouvolan kaupungintalonkin voi purkaa, kun siellä järjenkäyttö on tosi vähäistä, jopa olematonta.

Postin toimitusjohtajan ylimielinen teko. Kahden kuukauden palkka vastaa monen ihmisen monen vuoden palkkaa!

Britit ovat tehneet itsestään naurunalaisia koko maailman silmissä.

Koko kroppa käytössä kouluratsastuksessa. Tervemenoa vaan kokeilemaan, niin löytyy monta uutta ja uinuvaa lihasta.

Tulevana viikonloppuna taas muistellaan, kuinka Elimäki vaurastui valtionavuilla sekä piikojen ja renkien ilmaisella työllä!

Tarkastakaa laskut Kymsotelta niin potilaat kuin kaupunkikin. Potilas poistunut osastolta, mutta laskutus jatkuu...

Lapset laskevat asuntojen hintoja Valkealassa. Ei haluta lapsia metelöimään Kukkuramäkeen. Että tällainen asenne. Hävettääkö? Toivottavasti.

"Päiväkoti laskisi asuntojen arvoa". Pianhan lapset ovat harvinaisuus tässä maassa. Onpa ahdistunutta kulmakuntaa.

Kouvolan ja Kymsoten hieno yhtälö: Kouvolan maksuosuus Kymsotessa kasvaa, mutta määräysvalta pienenee. Kumma, kuinka kaikki rahat valuvat käsistä!

Taitaa olla Kouvolassa "latvalahoa". Hallinto ei älyä, että pitäisi säästää omista rakenteen kuluistakin! — Yritysjohtaja evp

Eikö Kouvolan johtoporras osaa hoitaa virkaansa kuuluvia tehtäviä? Oikeutettua on vaatia, että konsultin palkkio otetaan heidän palkoistaan!

Luinkohan oikein, pitseriaan tulee lihapullat Turkista. Onhan tumpelo kokki, kun ei osaa tehdä suomalaisesta lihasta.

Onpa Kukkuramäessä ”tärkeitä” ihmisiä, kun päiväkotikin jo haittaa heidän elämistään.

Paljonko Kouvolassa järjestettävä turvallisuuskonferenssi maksaa meille veronmaksajille? Onko siitä muuta hyötyä kuin juttu Hesarissa? — Veronmaksaja

Kaupungin talous on ajautumassa kaaokseen. Viimeistään nyt olisi Pekka Korpivaara otettava kaupungin johtoon.

Voi ihmettä tätä. Kukkuramäessä pelätään, että asuntojen arvo laskee, jos alueelle tulee lasten päiväkoti. Oli varmaan vitsi. — MJ

Konttitransito Kiinan ja Kouvolan välillä muistuttaa nyt enemmänkin nuorallakävelyä korkeuksissa. Jos sieltä putoaa, RRT-terminaalin investointi tulee olemaan suurin moka Kouvolassa.

Tarkkana "24-keskusten" asiantuntijapalveluiden kanssa! Tilaavat saman paikallisen yrityksen, minkä itse suoraan tilaamalla säästät paljon rahaa. — Ovelaa mainontaa

Luetuimmat

Uusimmat uutiset