Napakat: Missä asukasillassa oli korialaisten vuoro puolustaa oikeuksiaan palveluihin? — Elimäelläkö?

Kouvolan päättäjät, mitä palveluja me voikkaalaiset verorahoilla saadaan? Meiltä on viety kirjasto, seuraavaksi koulut ja uimahalli. Uskomatonta. – Mummi

"Kouvoista tuli teurastaja". Mitä toimittajan mielessä oikein liikkuu? Eikö todellisia teurastuksia ole ollut tarpeeksi Suomessa ja ulkomailla?

Kiitos Lamminmäki, Kuisma ja Lindberg. Niinhän se asia on. Vaikuttaa siltä, että meidän nuoret edustajamme ymmärtävät tämän asian paremmin kuin vanhat itsepäiset jäärät.

Kouvolan talousahdingon eräs syy on konkurssin partaalle ajettu Anjalankoski. Tämän konkurssin totesi mm. kuntaliitoskonsultti Esko Riepula. Niitä viuluja nyt maksellaan.

Mitä järkeä on rakentaa Korialle yläkoulu, kun kymmenen vuoden päästä sielläkin on oppilaspula. Ymmärrys hoi äly älä jätä

KSS energian kannattaisi palkata sähkön myyntiin tarpeeksi henkilöstöä. Ei vastata puheluihin eikä lupauksesta huolimatta soiteta takaisin. Voi mennä sähkösopimus kilpailijalle.

Kuusankosken keskustan apteekin oven lähelle toivoisi jonkun pienen telineen, johon voisi märän sateenvarjon jättää siksi aikaa, kun asioi reseptipuolella. Siellä ne ovat tiellä, kun hoitaa lääkeasioita!

Eikös se olisi syytä harmonisoida ensin valtuutettujen palkkiotkin pienemmän väkimäärän mukaan.

Tässä on uusi Hitler eli Erdogan. Nöyristeleekö muu maailma tämän tyypin edessä vai tekeekö mitään?

Tiesuola on yksi esimerkki ympäristöajattelusta. Jos kansainväliset yhtiöt kiinnostuisivat Suomen pohjavesistä, suolasta tulisi oitis ympäristömyrkky.

Missä asukasillassa oli korialaisten vuoro puolustaa oikeuksiaan palveluihin? Elimäelläkö? Vuosikymmenten outo koululaisrahti.

Koska täällä tajutaan, että kotkalaisvetoinen Kymsote ei toimi. Kotkaan tuleva suuri sairaala ja palvelujen alasajo Kouvolassa hakee vertaistaan Suomessa.

Tietävätkö kurkkijat ja urkkijat, että viestintäsalaisuuden loukkaamisesta voi saada jopa kaksi vuotta vankeutta?

Jättääkö tienpitäjä Jokisillantiellä asfaltin reunat täyttämättä talveksi, kuten kävi Kausalassa jokin talvi sitten. Tehkää nyt jokin työ joskus laadukkaasti loppuun saakka ettei löydä itseään Kymijoesta.

Pienistä puroista syntyvät isot säästöt. On aivan oikein tuo kaupungin tukien leikkaus tykkilumiladuilta. Tuo alkusyksyn hiihto on kuitenkin hyvin pienen piirin puuhastelua. – Swix

Lauri Lamminmäki kirjoitti hyvin 10.10. Silloin alkoi eripitäjistä tulleiden entisten viranhaltijoiden elättäminen eikä sopimuksen mukaan valtuusto poistanut heitä. Velkaa, velkaa. – OJ

Puheet urheilupuiston uimahallin sulkemisesta ovat joko tahallista puppua tai hölmöyttä. Se on suojeltu rakennus!

Johan pomppasi... Taas uusi toimi liikuntapuolelle. Eikö sinne palkattu juuri päällikkö näihin tehtäviin - yhteydenpitoon järjestöihin? Tuottava työ vaatii rahaa....

KS taas tulkitsee. Nyt oikeuskanslerin lausuntoa, että hallitus on toiminut laillisesti leirillä olevien suomalaisten suhteen. Siellä oma hallinto.

Kaupunginhallitus, ylemmät virkamiehet ja tilintarkastajat vastuuseen ahdingosta. Sairaala jäihin ja lopettakaa puhuminen uudesta urheiluhallista.

Kaupunki ei tarjoa kehitysvammaisille minkäänlaisia harrastusmahdollisuuksia. Vai vielä uusi uimahalli...

Kouvola karsii kaiken aikaa palveluja. Toisesta päästä lisätään kallispalkkaisia konsultteja, eikö ole tietoa omasta takaa? Ei ihme ,jos väki vähenee!

Mitä ihmettä? Veronkorotus 3%. Kuka tänne enää silloin muuttaisi? Kertokaa, voiko kuntaliitoksen vielä peruuttaa? – AH

Ei taas uutta liikuntakoordinaatin virkaa. Eihän tänne jää liikuntapaikkojakaan. Virkoja puolet liikaa joista varaa karsia.

Kun ei vain kaupunginjohtaja Toikka kokisi Kati Myllymäen kohtaloa tässä jäärien kaupungissa, jossa kaiken pitää olla niin kuin oli ennenkin.

Kouluverkko? Voisiko Korian yläkouluikäiset kuljettaa Kouvolan keskustan kouluihin, niin ei tarvitsisi rakentaa yhtään koulua?

Luetuimmat

Uusimmat uutiset