Kirjoitus on Kouvolan Sanomien lukijan mielipide.
Kouvolalla on paljon hienoja tavoitteita.
Monta tarinaa, yksi sydän.
Liikkuva ja aktiivinen Kouvola.
Lapset ja nuoret kasvun ja hyvinvoinnin painopisteenä.
Turvallinen ja sujuva arki.
Nämä eivät kuitenkaan tunnu tarkoittavan mitään elimäkeläisille.
Monta tarinaa, yksi sydän. Kouvolan palveluverkon muutoksia voidaan perustella taloudella ja muuttuvalla väestömäärällä. Taloudelliset realiteetit ovat totta. Yhtä totta ovat myös päätösten vaikutukset – missä on päättäjien vastuu, kun näitä jatkossa tarkastellaan?
Tämä päätös ei tule tuomaan esitettyjä säästöjä. Sen sijaan se tulee tuomaan nämä seuraukset elimäkeläisille: Pidempi koulumatka. Vähemmän aikaa kotona. Vaikeammin saavutettavia harrastuksia. Mahdollisesti muuttuvia kaverisuhteita. Ja kokonainen kyläyhteisö, jolta viedään jälleen yksi tärkeä kohtaamispaikka.
Elimäen yläkoulun kohtalossa ei ole vain kysymys yhdestä koulurakennuksesta. On kysymys siitä, miltä Kouvolan omat lupaukset näyttävät elimäkeläisen lapsen elämässä. Lapselle tämä ei ole palveluverkkosuunnitelma. Se on hänen koulunsa. Hänen kaverinsa. Hänen harrastuksensa. Hänen arkensa. Jos lapset sijoitetaan eri kouluihin sen mukaan, missä on tilaa, päätös voi rikkoa joidenkin lasten kaverisuhteet kokonaan.
Onko silloin todella kyse yhdestä sydämestä ja kaikkien tarinoiden arvostamisesta? Tavoite kuvastaa kaupungin monimuotoisuutta monine kylineen, taajamineen ja yhteisöineen. Se viestii yhteisöllisyyttä, yhteenkuuluvuutta ja sitä, että erilaisista lähtökohdista jaetaan yhteinen päämäärä. Kun kouluverkkopäätöstä tarkastelee elimäkeläisen nuoren näkökulmasta, ei kyllä siltä vaikuta.
Liikkuva ja aktiivinen Kouvola. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Ville Kaunisto kirjoittaa omilla sivuillaan: “Kaikenikäiset ihmiset ansaitsevat mahdollisuuksia liikkua ja urheilla. Erityisesti lapsille tulee taata vähintään yksi mieluisa harrastus.” Hän toteaa myös, että terveet seurat ja yhdistykset ovat elintärkeitä Kouvolalle.
Kouvolan omien liikuntapalvelujen mukaan etäisyydet asuinalueilta liikuntapalveluihin eivät saa kasvaa liian suuriksi, eivätkä alueiden omat palvelut jäädä kokonaan toteutumatta.
Elimäen yhtenäiskoulun yläkoululla on suuri liikuntasali, jossa harrastetaan paljon myös koulupäivän ulkopuolella. Yläkoulun lakkauttaminen ja purkaminen päättää tämän tilan käyttöön ja siis harrastusmahdollisuudet, eikä voi muuta kuin kysyä: Miten tämä lisää lasten mahdollisuuksia liikkua? Lapsi harrastaa siellä, minne hän pääsee. Ja toki samalla viedään myös monelta aikuiselta harrastuspaikka.
Jo nyt Elimäen urheilukenttä on hoitamaton, ja jalkapallokenttää ylläpidetään täysin talkootyöllä. Luistelujäitä saa talvisin odotella pitkään ja tekonurmikentän yllä olevat valaisimet taitavat olla vain koriste, sillä ne eivät pala valaisten syysiltojen harjoituksia.
Vai tarkoittaako “liikkuva Kouvola” sitä, että voimme liikkua autoillamme keskikaupungille katsomaan muiden pelaamista? Se voi olla mukavaa ajanvietettä, mutta kenenkään kuntoa se ei edistä. Kuitenkin miljoonat käytetään mieluummin hienoon monitoimiareenaan sen sijaan, että taattaisiin kuntalaisille tasapuoliset mahdollisuudet lähiliikuntapaikkoihin.
Turvallinen ja sujuva arki. Kansanedustaja Paula Werning on todennut: “Politiikan tärkein tehtävä on turvata ihmisten arki.” Hänen mukaansa turvallista arkea ei voi hehkuttaa vain iskulauseissa – sen pitää näkyä konkreettisesti esimerkiksi siinä, että koulu toimii.
Kouvolan tuoreessa palveluverkkosuunnitelmassa Elimäen yläkouluopetuksen on esitetty päättyvän arviolta vuosina 2030–2032, kun oppilaat voidaan sijoittaa muihin kouluihin. Kaupunki myös toteaa suoraan, että yläkouluverkon harventuessa joidenkin oppilaiden koulumatkat pitenevät.
Miten lapsen arki on sujuvampaa, jos koulu, kaverit ja harrastukset ovat kauempana? Jo nyt Elimäellä on lapsia, joiden koulukyytiajat lähentelevät lain sallimaa maksimia. Kun matka pitenee, kyytien sujuvuus heikkenee entisestään.
Kaunisto kirjoittaa: “Työ huomista varten tehdään päiväkodeissa ja kouluissa tänään.” Hän nostaa esiin myös terveet koulut sekä hyvinvoivat lapset ja opettajat. Koulu ei kuitenkaan ole lapselle vain rakennus tai opetuksen järjestämispaikka.
Se on oma luokka, tutut aikuiset, kaverit, yhteisö ja turvallinen arki. Ne ovat lapsen ja nuoren hyvinvoinnin perusta, ei suuri valinnaisaineiden määrä. Jos Elimäen lapset siirtyvät eri kouluihin sen mukaan, mihin heidät voidaan sijoittaa, vaikutus ei ole kaikille sama. Mitä tapahtuu yhteisölle, kun oma koulu katoaa? Ja miten tämä vaikuttaa oppimistuloksiin, jotka jo nyt Suomessa koko ajan heikkenevät?
Kouvola ei voi luvata lapsille hyvinvointia, sujuvaa arkea, harrastusmahdollisuuksia ja yhteisöllisyyttä, ja sitten arvioida Elimäen koulun lakkauttamista vain palveluverkon ja talouden kysymyksenä.
Jos Kouvola todella tarkoittaa omia lupauksiaan, eikö niiden pitäisi koskea myös elimäkeläisiä?
Hannele Laitinen
Heidi Mattila
Sari Metsälä
Saara Pekkola
Salla Rytkönen
Katri Saarelma
Kirjoittajat kuuluvat Elimäen Vanhemmat ry:n hallitukseen.