Nämä asiat mietityttävät, ihastuttavat ja vihastuttavat Kouvolan Sanomien lukijoita.
Joko on päätös tehty, vaiko panttaillaanko vielä. Avataanko palomäenkatu kokonaan julkiselle liikenteelle. Äänestyksen tuloshan oli aika selvä.
Inka Häkkinen on kaupunginjohtajan esimies. Nyt näyttää, että se onkin päinvastoin.
Demarit leikkaa kouluista, lapsilta ja vanhuksilta mutta sinfoniaorkesteri kyllä saa rahaa. Ne on arvot kohdallaan.
Ei perussuomalaiset pelasta STT:tä koska äärioikeiston tavoitteisiin kuuluu päästä eroon puolueettomasta tiedonvälityksestä jotta heidän salaliittoteoriansa saavat tilaa.
Kaikki suojatyöpaikat pois Kouvolan kaupungilta mukaan lukien orkesterin, käytetään nekin rahat pikkaisen fiksummin.
Tuli katsottua välikysymyskeskustelua eduskunnasta. Ei voi kuin ihmetellä kansanedustajien käytöstä. Kuin pienet lapset riidellään kuka on tehnyt mitäkin. Osa räplää kännykkää, ei tunnu asiat kiinnostavan. Täysin turha instituutio verorahoilla ylläpidettäväksi.
Joo, tuo sunnuntain tanssi-roosanauhakeräys oli taas melkoista "pauhaamista". Lahjoita, lahjoita ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Jotenkin vastenmielistä, kun ihmisten toimesta eläimet joutuvat kärsimään tuotantotiloilla ja metsästyksen ahdistamina. Olisipa joskus keräys eläintenkin hyväksi tasapuolisuuden nimissä.
Suomessa lopetetaan viimein riippumaton uutistoiminta STT. Tämän jälkeen nautimme vain hallituksen tiedotuksista. Tämähän tehdään kaikissa diktatuureissa. No hohhoijaa!
Jos haluat keholle painepesuripesun, mene Kuusankosken uimahalliin suihkuun. Kyllä kiiltää.
Aikanaan Venäjä suljettiin pois kansainvälisistä urheilutapahtumista, koska hyökkäsivät ryöstämään Ukrainan kansaa. Edelleen ryöstävät Ukrainaa, eli mikään ei ole muuttunut. Nää taulapäät urheilujohtajat eivät ymmärrä näin yksinkertaista asiaa, että se on antautumista.
Apua Ukrainaan
Luulisi, että venäläiset jo tottuneet pelaamaan ja urheilemaan kavereiden kanssa. Valko-Venäjä ja Pohjois-Korea. Ei muuta kuin hyvää jatkoa!
Kenen tehtävä on edustaa puolueen kantaa kaupungissa? Vanhan menneen muistelijan, osaavan ja tietävän vai yliaktiivisen häärääjän? Miten voi tietää mikä on puolueen linja valmisteluissa ja päätöksenteossa valtuustossa?
Jälleen kiitos teille hölmöille, jotka myitte talonne ja mökkinne ym. venäläisille "ystäville". Nyt nautitaan kätyreitten toiminnasta. Niitä on Suomi täynnä, naisia sekä miehiä. Nyt nimiä esiin jotka niitä on tänne Suomeen pilvin pimein ottaneet. Mikä hallitus? Niin ketuttaa. Venäjän kansa on myös syyllinen, eikö niistä munaa löydy uudistukseen.
Luovuttava älylaitteista. Takaisin lankapuhelimet ja Nokian älyttömät. Meitä seurataan joka suunnasta. Itänaapuri etenkin. Liikaa muutenkin tiedotusta.
Se on kuule Vesalainen niin että tässä maassa ei saa rakennuslupia ja metsienkaatolupia (laittomia) kuin Googlen pajat.
Tekoäly on asia, jota ei ole olemassa. Äly-sana on väärä. Ei ole älyä, ei ole aivoja eikä ajattelua. Ei luovuutta. Se on vain matematiikkaa, kone. Se on parhaimmillaankin vain kirjoitusavustaja. Me ihmiset nautimme oppimisesta, ongelmien ratkaisemisesta ja asioiden kehittämisestä. Siitä, että onnistumme, että pärjäämme ja saamme aikaan. Jos tämä "tekoäly" lopettaisi nuo asiat, mitä ihmiselle jää jäljelle? Elämässä?
Laittakaa Palomäenkadun lukionpään risteysalue parempaan kuntoon. Autot menee jo rikki noissa montuissa.
Jos joku ajelee takavalot pimeänä edessäsi, laita pitkät päälle kunnes takavalot syttyy. Eihän siinä ole liikenteessä olevaa ajoneuvoa edessä koska silloin pitää olla takavalot.
Kouvola sai yhteenliittymästä huomenlahjana JEV:n ja korjausvelat lähikunnilta. Muistutuksena nykytilanteelle.
Sääntö-Suomi iski jälleen! Olisi huvittavaa ellei niin traagista: Keijo Vesalainen, kiltti vanhus, joutui purkamaan pikkumökkinsä tämän byrokratiamaan sääntöjen tähden. Auttaisiko joku porukka häntä saamaan uuden mökin.