Sana sunnuntaiksi: Valoa tunnelin päässä

Hämmästyn, kun virpomislorun päätteeksi kuulen vielä sanat:” Jumala sinua siunatkoon!” Silmät pyöreänä jään katsomaan pientä virpojaa: suuria sanoja pienen ihmisen suussa. Hämmentävää, on huomata, kuinka merkityksellisiltä ne tuntuvatkaan. Liikutukseen sekoittuu kiitollisuutta ja levollisuutta.

Tuntuu turvalliselta aloittaa uusi päivä siunauksen toivotuksen saattelemana. Tietoisuutta Jumalan siunaavasta läsnäolosta kaipaa kaikkiin päiviinsä ja aivan erityisesti niihin vaikeisiin. Sitä tarvitsee myös paastonajan matkallaan, jotta viimein saapuisi perille kokemaan tyhjän haudan ihmeen.

Jerusalemiin ratsastavaa Jeesusta tervehdittiin myös oksilla. Tien varrelle kokoontunut kansanjoukko näki enemmän kuin Jeesuksen ulkoinen olemus antoi ymmärtää. Oikeastaan hän näytti ulospäin tavalliselta tien tallaajalta. Toivon kanssa on usein samoin. Se kätkeytyy ihan tavallisiin arjen asioihin: hymyyn tai hyvään sanaan.

Se voi olla pieniä valintoja, joilla osallistumme vaikkapa ilmastotalkoisiin. Silloin kerromme sekä itsellemme että muille ettemme alistu passiivisesti odottamaan maailmamme loppumista vaan aktiivisesti toimimme sen hyvinvoinnin hyväksi. Silloin meillä säilyy toivo ja alkuperäinen tehtävämme: viljellä ja varjella maata.

Palmusunnuntaina katse siirtyy hetkeksi eteenpäin. Vaikka Jeesuksen tuskien tie on vielä edessäpäin, sen takana sarastaa Pääsiäisaamu.

Tietoisuus tästä antaa toivoa, jota tarvitsemme jaksaaksemme kulkea kaikkein pimeimmän vaiheen läpi.

Ilman toivoa voimat loppuvat kesken.

Tunnelin päässä täytyy nähdä valon kajoa, jotta uskaltautuu tunneliin. Oli sitten kyse hiljaisen viikon vaelluksesta, oman elämän pimeistä tunneleista tai ihmiskunnan tulevaisuudesta.

Sirkka Laine-Haimi, perheneuvoja

Luetuimmat

Kommentoidut