Sana sunnuntaiksi: Lahjoja Jumalalta

Tämän pyhäpäivän aihe, uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa, saa miettimään, mitä lahjoja me ihmiset olemme Jumalalta saaneet. Elämän, luomakunnan ja luonnon, toiset ihmiset, rakkauden ihmisten välille, uskon…

Osaammeko nähdäkään, mitä kaikkea meille on lahjoitettu? Itse asiassa voi vielä kysyä niinkin päin, että mikä kaikki on itseni aikaansaannosta, ja mitä olen lahjana Jumalalta saanut? Vähintään yhtä pysäyttävää on pohtia, mitä tarkoittaa Jumalalta saatujen lahjojen hoitaminen. Ainakin se on lahjan luonteen ymmärtämistä. Ennen kaikkea sen ymmärtämistä, että lahja ei ole koskaan itsestäänselvyys, vaan meille hyvyydessä annettu. Hoitaminen on myös vastuullisuutta — lahjan käyttämistä taiten, parhaansa mukaan ja sitä, että antaa lahjastaan eteenpäin, yhteiseen hyvään.

Evankelista Matteus kirjoittaa ’Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa’. Tässä on mielestäni uskollisuuden ydin. Lahjat on tarkoitettu rakkauden ja ilon rakentumiseksi. Lahjat on annettu meille versomaan, rakentamaan hyvää meidän ihmisten keskelle ja vahvistamaan suhdettamme Jumalaan.

Palvelkaa kukin toistanne sillä armolahjalla, jonka olette saaneet, Jumalan moninaisen armon hyvinä haltijoina. Joka puhuu, puhukoon Jumalan antamin sanoin, ja joka palvelee, palvelkoon voimalla, jonka Jumala antaa, jotta Jumala tulisi kaikessa kirkastetuksi Jeesuksen Kristuksen kautta. Hänen on kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti. Aamen. (1. Piet. 4: 10-11)

Heidi Kääriäinen
perheneuvoja ma.
Kouvolan perheasiain neuvottelukeskus

Luetuimmat

Uusimmat uutiset