Sana sunnuntaiksi: Seuraa minua

Lapsuuden inkkarileikissä yritettiin seurata jälkiä ja keksiä, mistä toinen on kulkenut. Mutta vielä jännittävämpää oli leikkiä vakoilua ja seurata toista ilman, että tulee itse tulee nähdyksi — siis pitämällä riittävästi etäisyyttä siihen, jota seuraa.

Some-ajan seuraaminen on vähän kuin vakoiluleikkiä pelaisi: mukavasti oman ruutunsa äärellä lukee toisen päivityksiä ja välillä saattaa painaa peukkua tai jopa laittaa lyhyen kommentin. Näytöltä paistava seuraajien lukumäärä kertoo puolestaan, kuinka vakavasti otettava somettaja itse olet.

Isolla lentokentällä keltainen auto odottaa laskeutuvaa lentokonetta. Auton katolla lukee "Follow me" — seuraa minua. Auto noutaa lentokoneen kiitoradan päästä, opastaa sen omalle paikalleen terminaalin kylkee ja lähtee sitten taas toisiin tehtäviin.

Onko joku näistä kuvaus siitä, mitä Jeesuksen seuraaminen on?

Sitäkö, että kirjoista lukemalla seuraamme niitä jälkiä, joita Jeesus 2000 vuotta sitten jätti jälkeensä?

Tai ehkä sitä, että elämän mennessä solmuun pyydämme apua Häneltä — ja sitten tilanteen selvitettyä pärjäämme taas itsekin?

Voisiko Jeesuksen kutsun kääntää nykyajassa: "Kulje minun kanssani" tai "Anna minun näyttää tietä sinulle"? Kun Jeesus otti vertauskuvaksi omassa ajassaan paimenen ja lampaan, ei seuraaminen ollut sometykkäämistä, vakoilemista tai vain vaikemman taipaleen kulkemista yhdessä, vaan jokapäiväistä matkan tekemistä. Kulkemista sellaisen oppaan kanssa, joka tietää, mistä löytyy niin ravinto matkalla kuin myös matkan päämäärä.

Kirkkoa on vanhastaan verrattu laivaan, joka Jeesuksen kipparoimana tekee matkaa kohti taivaan satamaa. Jeesuksen seuraaminen on tällä matkalle lähtemistä. Tässä vertauksessa ei kuitenkaan puhuta laivan matkustajista, vaan laivan miehistöstä. Aika harvoin Jumala vastaa rukoukseen lähettämällä enkeleitä — useimmiten Jumalan rukousvastaukset tulevat ihmisen muodossa. Saattaisiko Jumala tänään käyttää sinua vastauksena jonkun rukoukseen?

Arto Hyvättinen
Valkealan pappi

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat