Kuolleita: Peruskoulun pioneeri, lääninkouluneuvos Markku Hulkko

Markku Hulkko 18.3.1936—6.4.2019.

Kymen läänin pitkäaikainen kulttuurielämän keskushenkilö, kouluneuvos Markku Hulkko on kuollut. Hän kuoli Kouvolassa 6.4.2019. Hän oli syntynyt Viipurissa 18.3.1936 ja oli juuriltaan vahvasti karjalainen sekä isän että äidin puolelta.

Markku Hulkko pääsi ylioppilaaksi Kouvolan lyseosta 1955. Hän suoritti asevelvollisuutensa rajavartiossa Immolassa. Hänet ylennettiin reservin kapteeniksi 1986. Hänelle myönnettiin puolustusvoimien kultainen ansiomitali 1998 ja Suomen Leijonan I luokan ritarimerkki 1982.

Kansakoulunopettajaksi Markku Hulkko valmistui Helsingin va. opettajakorkeakoulusta 1958. Hän suoritti työn ohessa filosofian kandidaatin tutkinnon Helsingin yliopistossa 1969.

Vuonna 1967 Erkki Aho kutsui Markku hulkon avukseen kouluhallitukseen ohjaamaan peruskoulukokeilua. Siitä alkoi Hulkon ura peruskoulun rakentajana ja koulun hallintomiehenä. Nimitys Kymen lääninhallituksen koulutoimentarkastajaksi tuli 1970 ja lääninkouluneuvokseksi 1994.

Kymenlaaksossa muistetaan Markku Hulkko vauhdikkaana peruskoulupedagogiikan luennoitsijana, jonka kurssit olivat tupaten täynnä.

Vuosikymmenten aikana Hulkko oli mukana lukemattomissa opetusministeriön työryhmissä vetäjänä ja puheenjohtajana, usein ainoana Kehä III:n ulkopuolelta. Ehkä näyttävin oli 12 vuotta kestänyt Koulun Kerhokeskuksen puheenjohtajuus. Kaikki muistanevat Hymy-patsaat ja Lahden suurjuhlat, joihin osallistui 16 000 koululaista!

Kymenlaaksosta luottamustehtäviä kertyi kaikilta kulttuuriin liittyviltä paikoilta; puheenjohtajuuksia kesäyliopistosta kulttuurirahaston hoitokuntaan. Jopa osuuspankin hallintoneuvoston puheenjohtajana hän oli pitkään. Ja läänin armoitetulla juhlapuhujalla oli kysyntää vielä eläkepäivinäänkin.

Kun ikiaikainen Suomen jako lääneihin ensin romutettiin ja sitten vähitellen lakkautettiin, Hulkko oli Etelä-Suomen läänin sivistysosaston kouluneuvoksen virassa.

Viestejä peruskoulun arjen realismista kouluneuvokselle toi opettaja-vaimo Ritva.

Lapsenlapsille Markku Hulkko oli karjalaisittain ”ukki” — meille ystäville ”mie”, Viipurin poika viimeiseen asti.

Seppo Heltola

Luokkatoveri Kouvolan lyseosta

Luetuimmat