Sana sunnuntaiksi: Uskon perustus (Joh. 4:46-53)

Kapernaumissa mies oli virassa, mahtava, rikas ja uljas vaan huolimatta kaiken, pulassa.

Poikansa vakavaa sairautta kantoi, lääkärit kaikkensa teki, rohdot antoi, vaan ei notkista polvea tauti eessä mahdin, mammonan, aseman.

Vaan huomattiin Jeesuksen tulleen, lähellä liikkui joukkoinensa, isä ihmetekoja tehneen kuulleen, tahtoi avun pojallensa.

Jeesus silti moitti isää, eikö mikään riitä vaan tahdotte lisää, ihmeitä ja merkkejä, hetken helpotuksen vain.

Kapernaumin isä sanoi: ”Uskon, uskon!” Jeesus armahti miestä ja poika näki seuraavankin aamuruskon.

Ihminen totisesti nykyään myös huokaa, ongelmiin ja haluihin pikaratkaisu suokaa.

Tahdon nähdä, tahdon kokea, Itse. Ja väitän, etten ole sokea!

Voimia riittää päiviä painaa, itse vastuuni kannan ja loistan, vaan jaksanko sittenkään ihan aina?

Jeesuksen syy ihmistä moittia, tähdentää tänään meille tärkeintä pointtia.

Uskon perustus on ristillä kallioon jo lyöty, eikä siinä kaikki, mahti kuolemalta Jeesuksen eloon nousemisella syöty.

Syvintä syytä on tarpeen joskus miettiä, mikä elämääni kantaa, kuka hoivaa perimmäistä viettiä?

Hyvin simppeli on lopulta kristityn ensiapupakkaus: heräävä toivo, hatarakin usko, on syntisen ihmisen armon alku, johtonaan Jumalan rakkaus.

Satu Leino

pastori,

Kuusankosken seurakunta

Luetuimmat

Uusimmat uutiset