Tanhuseura Kasareikka täytti 40 vuotta

Sirpa Jokisalo

Jäsenillassa huomioitiin ansioituneita jäseniä. Kuvassa Kirsti Saarinen (vas.), Lasse Lindberg, Kaija Kähärä, Pekka Penttilä, Juhani Pirinen, Esko Käki ja Ilkka Kauppi
Jäsenillassa huomioitiin ansioituneita jäseniä. Kuvassa Kirsti Saarinen (vas.), Lasse Lindberg, Kaija Kähärä, Pekka Penttilä, Juhani Pirinen, Esko Käki ja Ilkka Kauppi

23. huhtikuuta 2019 tuli täyteen tasan 40 vuotta Tanhuseura Kasareikan perustamisesta. Tämä samaisena päivänä vietimme jäseniltaa Kuusankoskella juhlatila Villa Ruthsissa.

Jäsenillan aluksi esitimme pienen kuvaelman seuran perustamisesta — olihan mukana vielä seitsemästä perustajajäsenestä kolme: Jorma Laukkanen, Sari Honkanen ja Ritva Kytölä.

Tanhupiiri oli 70-luvulla toiminut aluksi Kuusankosken Työväenopiston ryhmänä. Koska Työväenopistolta ei harjoituskauden loputtua löytynyt enää tiloja ja esiintymisiä varten haluttiin harjoitella, päätettiin perustaa oma tanhuseura — näin Jorma Laukkanen kertoi seuran perustamisvaiheista.

Illallisen, pelimannimusiikin ja muistelmien lisäksi ohjelmaan kuului ansioituneiden jäsenten huomioiminen. Pitkäaikainen ohjaajamme Pekka Penttilä sai seuran kunniajäsenyyden ja Karelan ohjaaja Lasse Lindbergiä sekä tanssija Juhani Piristä muistettiin Kaleva-korulla. Kunniakirjan saivat Ilkka Kauppi, Kaija Kähärä, Esko Käki ja Kirsti Saarinen.

Sirpa Jokisalo

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut