Vaihtelua karanteeniin – Siisti Siti 2020

Helena Arola

Suuri saalis.
Suuri saalis.

Kuusankosken Retkeilijät ry on jo useana vuonna osallistunut Kouvolan kaupungin Siisti Siti -tapahtumaan, eikä koronasta huolimatta halunnut jättää sitä väliin tänäkään vuonna. KuuRetilaisten talkoopäiväksi sovittiin 5.5. kello 13–15.

Osa oli aloittanut teiden varsien siivoilun jo ennen varsinaista talkoopäivää. Valitettavasti koronan takia siivoustalkoot piti tällä kertaa järjestää yksilötapahtumana; yhteistä kaikille oli kuitenkin halu kantaa kortensa kekoon kaikkia hyödyttävässä asiassa.

Osallistujat valitsivat itse kohteensa, joten roskankerääjiä nähtiin eri puolilla kaupunkia: Kuusankosken keskustan alueella, Kymintehtaalla, Keltissä, Pilkanmaassa, Voikkaalla, Harjussa, Kasakkakalliolla ja Tähteessä.

Yhteenlasketuksi työtuntimääräksi saimme 25 tuntia ja roskia keräsimme 16,5 jätesäkillistä.

Vaikka yhteisöllisyys ja yhteiset talkookahvit tänä vuonna puuttuivatkin, aurinkoinen sää ja työssä saatu liikunta ja hyvä mieli melkein korvasivat ne.

Helena Arola