Saappaat jalassa: Juha Toikka kummastelee oudosti käyttäytyviä susia – Kesyiltä vaikuttavat pedot eivät näytä laumasta erotetuilta nuorilta susilta

Suurpetoyhteyshenkilönä toimiva Toikka on nähnyt itsekin omituisesti käyttäytyviä suurpetoja.

Matti Tieaho

Juha Toikka harrastaa monipuolisesti metsästystä. Kaksi karhuakin kaatanut metsästäjä luottaa harmaaseen norjanhirvikoiraan.
Juha Toikka harrastaa monipuolisesti metsästystä. Kaksi karhuakin kaatanut metsästäjä luottaa harmaaseen norjanhirvikoiraan.

Juha Toikka oli vuonna 2008 käynnistämässä suurriistan virka-apumallia Suomeen. Pitkän linjan SRVA- ja suurpetoyhteyshenkilö kummastelee tämänkertaisessa Saappaat jalassa -podcastissä, mistä esimerkiksi viime keväänä Kouvolassa hiippaillut susi oikein ilmestyi.

Haminalaisen metsästäjän mielestä ei oikein käy järkeen, että puhutaan laumasta erotetuista nuorista susista, kun ihmisasutusten liepeillä olevat sudet näyttävät täysikokoisilta.

– Kyllä se meitä kaikkia on ihmetyttänyt, mistä aina keväisin tulee näitä kookkaita ja hyvin tuttavallisen oloisia susia, jotka täyttävät suden ulkoiset puitteet, mutta luonne on tosi outo, Toikka sanoo.

"Hyvä ettei häntää heiluttanut"

Toikka tapasi Haminassa pari vuotta sitten täysikasvuisen suden, joka virallisesti oli laumasta erotettu nuorukainen. Toikka seurasi suurikokoista otusta 15 metrin päästä. Susi jäi makaamaan tielle.

Jos olisi ollut koirannappuloita, se olisi varmasti tullut syömään kädestä. — Juha Toikka

– Hyvä, ettei häntää ruvennut heiluttamaan. Jos olisi ollut koirannappuloita, se olisi varmasti tullut syömään kädestä.

Toikka ei sulje pois mahdollisuutta, että kyseessä olisi kasvattamoista karanneita yksilöitä. Toikka kääntääkin katseensa Luonnonvarakeskuksen suuntaan. Asutusten lähistöllä yhä useammin tavattuja susia olisi hyvä tutkia nykyistä aktiivisemmin.

"Kuin vanha aviopari"

Matti Tieaho

Juha Toikka on nähnyt metsästysurallaan paljon suurpetoja karhuista lähtien.
Juha Toikka on nähnyt metsästysurallaan paljon suurpetoja karhuista lähtien.

Toikka kertoo Saappaat jalassa -podcastissä avoimesti, miten metsästäjien ja poliisien yhteistyö käytännössä sujuu, kun suurpetoja tai suurriistaa jäljitetään. Etenkin suurpetoja etsittäessä yhteistyö on tiivistä. Tällöin poliisin kenttäjohtaja ja suurpetoyhteyshenkilö istuvat poliisiauton etupenkillä rinnakkain kuin "vanha aviopari".

Saappaat jalassa -podcastin seuraavassa jaksossa 1. lokakuuta esitellään eränkäynnin suomalainen Youtube-tähti Eetu Kemppanen, jonka Eetun völjyssä -jaksoja on katsottu parhaimmillaan yli 200 000 kertaa. Kemppanen tunnetaan erityisesti bushcraft-miehenä, jolta onnistuu yhtä hyvin eräruuan kuin asentopaikan laittaminen syvällä erämaassa.

Uusimmat uutiset