Saappaat jalassa: Oskari Reinmanin valinta on retkeilykalastus – Aiheesta tehtyjä videoita on katsottu Youtubessa toista miljoonaa kertaa

Reinmanin harrastus löi kipinää Valkealassa, kun taimen iski vieheeseen Paaskosken sillan juurella.

Juho Kotiaho

Oskari Reinman on yhdistänyt kaksi lajia samaan pakettiin: kalastuksen ja retkeilyn.
Oskari Reinman on yhdistänyt kaksi lajia samaan pakettiin: kalastuksen ja retkeilyn.

Kouvolasta kotoisin olevan Oskari Reinmanin kalastusharrastus sai puhuria alleen Valkealassa. Vielä ala-asteella koulua käynyt Reinman tavoitti kirkkaan taimenen Paaskosken sillan juuresta. Täpläkylki nappasi kepeään lusikkauistimeen, jonka värikin on yhä mielessä.

– Jos oikein muistan, ja varmaan muistan, se oli lohenpunan turkoosi. Sen onnistumisen myötä syttyi kipinä kunnolla kalastusharrastukseen, Reinman kertoo Saappaat jalassa -podcastissä.

Nyt parikymmentä vuotta myöhemmin Kuopiossa asuva Reinman tekee Youtubessa Vapaalla jalalla -kanavalle retkeilykalastusvideoita, joita on katsottu toista miljoonaa kertaa. Näissä videoissa yhteistä on se, että ollaan erossa kaikesta ja kaiken keskellä.

Matti Tieaho

Sieltä se tuli: Oskari Reinman sai ensimmäisen taimenensa Paaskosken sillan juuresta.
Sieltä se tuli: Oskari Reinman sai ensimmäisen taimenensa Paaskosken sillan juuresta.

Tiettömiä reittejä

Retkeilykalastus kertoo terminä selkeästi, mitä se pitää sisällään. Se voi tarkoittaa päiväretkeä metsälammelle tai viikon kalareissua Lapin erämaahan.

Päästäkseen tiettömien reittien päässä oleville kalavesille, pitää ensin vaeltaa. Viime aikoina Reinman on turvautunut myös yhä enemmän packraftiin, eli pumpattavaan vesikulkuneuvoon, joka muistuttaa lähinnä kumiveneen ja kajakin välimuotoa.

– Se on ilmatäytteinen, tosi kevyt kumijakakki. Se rullataan rinkkaan, ja mela menee kahteen osaan.

Reinmanin mukaan packraftia voi käyttää liikkumisen lisäksi myös kalastamiseen. Ilmatäytteinen kulkuneuvo käyttäytyy isollakin selällä yllättävän hyvin, etenkin kun siinä on melojan lisäksi painava rinkka.

Mukana kaksi kalastussettiä

Juho Kotiaho

Pitkän vaeltamisen jälkeen erämaasta löydetty vesistö antaa kalasaaliin lisäksi hienoja erästelykokemuksia.
Pitkän vaeltamisen jälkeen erämaasta löydetty vesistö antaa kalasaaliin lisäksi hienoja erästelykokemuksia.

Reinman retkikalastaa yhtä lailla yksin kuin porukassa. Usein kalareissut tapahtuvat Kainuun, Lapin tai Pohjoiskalotin alueilla. Retkikalastuksessa kalastusvälineiden painoon pitää kiinnittää huomiota, ettei kannettavaa ole liikaa.

Reinmanilla on tavallisesti mukanaan kevyt virveli- ja perhosetti. 7-jalkainen perhovapa on 5- tai 6-luokkaa. Muutama rasia vieheitä riittää.

– Useimmiten heittää joessa tai koskessa jompaa kumpaa, järvillä yleensä virveliä.

Reinmanin rinkassa on myös kuvauskalustoa viitisen kiloa. Tämän vuoksi matkaan lähdetään usein yli 30-kiloinen rinkka selässä. Lapissa Reinman ottaa veden suoraan luonnosta.

– Useimmiten nukun teltassa, mutta myös riippumatossa jonkun verran.

Iso kala on aina iso, mutta...

Kalastusharrastuksensa alkutaipaleella Reinman kalasti vaikka rautatiesiltojen alla. Ajan myötä maisemat ovat tulleet yhä tärkeämmäksi osaksi kalastusta. Uusi paikka tarkoittaa uuden löytämistä. Sellaisesta paikasta saatu saalis on pienempänäkin hienompi juttu kuin iso saalis tutuilta vesiltä.

Juho Kotiaho

Oskari Reinman erossa kaikesta ja kaiken keskellä.
Oskari Reinman erossa kaikesta ja kaiken keskellä.

– Isot kalat ja kalastus ovat edelleen keskiössä. Sen merkitys on korostunut, missä ympäristössä ja tilanteessa kala tulee.

Saappaat jalassa -podcast on kuunneltavissa Soundcoudin lisäksi myös Spotify-striiminä. Kaikki jo ilmestyneet jaksot neljältä eri tuotantokaudelta löytyvät linkkeinä Kouvolan Sanomien verkkolehdestä osoitteella www.kouvolansanomat.fi/teemat/saappaatjalassa.

Seuraava jakso ilmestyy 4. helmikuuta. Silloin arktisten vaellusten Grand Old Man Kari "Vaiska" Vainio kertoo, millaista vaeltaminen kylmissä ja tuulisissa oloissa on Pohjoisnavan tuntumassa. Kahdenkymmenen asteen pakkanen ei ole tavatonta, välillä lämpömittari niiaa syvemmällekin.