Ensi kauden valmentajapalapeli täydentyi kolmella palasella, kun Ilves, HIFK ja SaiPa kertoivat valmennuskuvioistaan.
Raimo Helminen meni hieman vaikeaksi, kun STT kysyi reilut kolme vuotta sitten tamperelaiselta jääkiekkolegendalta, voisiko hän valmentaa joskus Tapparaa.
Ilveksen suurimpiin kiekkosuuruuksiin kuuluva Helminen kertoi olevansa "hieman liian kiintynyt" Tampereen toiseen pääsarjaseuraan ja kuvaili Ilvestä sanalla koti.
– Kyllä se seura mulle aika paljon merkitsee. Kyllä se yksi koti on tietenkin omalla tavallansa, Helminen sanoi loppukesästä 2023.
Keskiviikkona varmistui, ettei Helmisen tarvitse vastailla Tampereen kaduilla tulevaisuudessakaan kiusallisiin kysymyksiin, kun Ilves kertoi kiinnittäneensä pelaajalegendansa uudeksi päävalmentajakseen. Helminen siirtyy Ilvekseen SaiPan päävalmentajan paikalta kaudet 2027–2028 ja 2028–2029 kattavalla sopimuksella.
Helsingin IFK kertoi puolestaan naaranneensa Ilveksen nykyisen päävalmentajan Tommi Niemelän uudeksi vastuuvalmentajakseen. Niemelän kaksivuotinen päävalmentajasopimus alkaa ensi kaudesta.
Ilves-legenda Helminen on tehnyt Lappeenrannassa runsaan kahden kauden aikana väkevää työtä, sillä hän luotsasi SaiPan toissa kaudella SM-hopealle ja viime kaudella SM-pronssille.
Helminen on toiminut aiemmin Ilveksessä apuvalmentajana ja kaudella 2012–2013 myös tovin päävalmentajana, mutta tuo pesti päättyi potkuihin kesken kauden.
Pelicansissa aiemmin menestystä niittänyt Niemelä toimii Ilveksen päävalmentajana kolmatta kauttaan. Ilveksen finaaliportti ei ole vielä auennut Niemelän alaisuudessa, mutta toissa kaudella joukkue otti SM-pronssia.
Tavoitteena työrauha
Ilves ja HIFK tiedottivat valmennuskuvioistaan samaan aikaan, jotta valmentajat saisivat työrauhan keskittyä kuluvan kauden haasteisiin.
– Seurat ja valmentajat, joita asia koskee, ovat sopineet, ettei Tommi Niemelän ja Raimo Helmisen tulevia kausia koskevia asioita kommentoida julkisuuteen tämän enempää loppukauden aikana, jotta voimme taata kaikille osapuolille mahdollisimman hyvän työrauhan nykyisten sopimusten päättymiseen asti, Ilveksen urheilujohtaja Timo Koskela totesi seuran tiedotteessa.
HIFK:n päävalmentajana kuluvan kauden loppuun saakka jatkaa Tommi Miettinen.
Niemelän Ilves on Liigan sarjataulukossa tällä hetkellä toisena. Helmisen nykyjoukkue SaiPa on sarjatilanteessa kuudentena.
Hietaniemi ottaa vastuun SaiPassa
Myös SaiPa teki siirtonsa ensi kauteen, sillä seura ilmoitti Janne Hietaniemen nousevan kauden jälkeen joukkueen päävalmentajaksi. Hietaniemi toimii tällä hetkellä kolmatta kauttaan SaiPassa Helmisen apuvalmentajana.
Hietaniemen päävalmentajasopimus kattaa ensi kauden ja sisältää option kaudesta 2028–2029. Apuvalmentaja Vesa Viitakoski ja maalivahtivalmentaja Tomas Duba jatkavat myös SaiPassa Hietaniemen valmennusryhmässä.
– "Raipen" päätöksen jälkeen halusimme jatkuvuutta. Haluamme SaiPan oman peli-identiteetin jatkuvan myös tulevalla kaudella ja siksi Jannen valinta tulevaksi päävalmentajaksi oli luonteva. On hienoa, että myös "Vesku" ja Tomas jatkavat mukana 1+1-mallisilla sopimuksilla, SaiPan urheilujohtaja Harri Aho kommentoi tiedotteessa.