Urheillessa loukkaantuminen voi aiheuttaa vakavan stressireaktion — Piia Laajalasta tuli arka ratsastaja, kun hän putosi hevosen selästä: ”Lääkärit alkoivat tutkia, onko merkkejä halvaantumisesta”

Laajala kertoo, miten hän pääsi oman pelkonsa herraksi ja pystyi taas jatkamaan harrastustaan.

Mari Jokelainen

Piia Laajalan ja Pepe-ruunan yhteistyö oli alussa vaikeaa, mutta alkoi ajan mittaan sujua. Kuva on otettu Tuusulassa Chevann-tallilla, jonka väen tuesta ja asiantuntemuksesta Laajala on syvästi kiitollinen.
Piia Laajalan ja Pepe-ruunan yhteistyö oli alussa vaikeaa, mutta alkoi ajan mittaan sujua. Kuva on otettu Tuusulassa Chevann-tallilla, jonka väen tuesta ja asiantuntemuksesta Laajala on syvästi kiitollinen.

"Pepe oli paperilla todella osaava connemaranponi. Valitettavasti se oli perusluonteeltaan taidoilleni liian säpäkkä.

Ostin Pepen vuonna 2014 opetusmestariksi. Se oli kilpaillut paljon esteillä, ja kisatuloksia oli myös kouluratsastuksesta.

Kun ostin Pepen 32-vuotiaana, olin ollut paljon hevosten kanssa, mutta ratsastanut suhteellisen vähän. Siksi halusin kokeneen ratsuhevosen.

Itsevarmuus ratsastajana karisi

Pepe oli kiltti, mutta reagoi herkästi ympäristön tapahtumiin. Se säikkyi esimerkiksi maneesin katolta putoavaa lunta tai vastaan tulevia vieraita hevosia. Itsevarmuuteni karisi, kun en aina hallinnut näitä tilanteita.

Pepe oli ollut minulla kolme kuukautta, kun olin kaverini kanssa maastossa ratsastamassa. Takaamme tuli vieras ratsukko, joka teki yllättäen U-käännöksen ja lähti laukkaamaan. Pepe säikähti, potkaisi voimalla taakse ja lähti kiitolaukkaan. Jonkin aikaa roikuin selässä, kunnes putosin kovalle tielle häntäluu edellä.

Makasin maassa ja katsoin omaa poniani miettien, etten halua mennä tuon arvaamattoman pedon selkään enää ikinä.

Raahauduin pari kilometriä kaverini autolle. Matkalla sairaalaan kivut pahenivat niin, etten pystynyt nousemaan enää autosta omin avuin. Päivystyksessä pelottavin hetki oli, kun lääkärit alkoivat tutkia, onko merkkejä halvaantumisesta.

Halvaantumiselta säästyin, mutta oikea nivuseni venähti, sain lievän aivotärähdyksen ja alaselkääni kovan iskun. Häntäluuhuni turposi valtava patti, kun veri pakkautui siihen. Hemoglobiiniarvoni romahtivat tilapäisesti.

Vietin yön sairaalassa ja sen jälkeen linkutin pari viikkoa keppien kanssa.

Hevonen ja ratsastaja opettelivat tuntemaan toisensa

Onnettomuuden jälkeen vaihdoin tallipaikkaa, ja uudessa tallissa sain avukseni hevosten sielunelämää sekä pelkojani ymmärtävän valmentajan.

Yleinen käsitys hevospiireissä on se, että selkään pitäisi palata äkkiä onnettomuuden jälkeen. Jokainen kerta, kun olin pakottanut itseni hevosen selkään jäykkänä pelosta, oli kuitenkin vain pahentanut tilannettamme.

Opetimme maasta käsin Pepelle liikkumisesta lähtien kaiken uusiksi. Rakensin yhteistyötä Pepen kanssa kävelyttämällä hevosta ensin 20 minuuttia kerrallaan ympyrällä muutaman kerran viikossa. Opettelin tuntemaan Pepen, ja Pepe opetteli tuntemaan minut.

Niina Laajala

Onnettomuuden jälkeen Piia Laajala antoi aikaa sekä itselleen että ratsulleen. Hän työskenteli hevosen kanssa maasta käsin neljä kuukautta.

Etenimme päivä kerrallaan, ja neljä kuukautta onnettomuudesta nousin jälleen hevosen selkään ja aloin oikeasti ratsastaa. Kaikki sujui hyvin. Ilman hyvää valmentajaa ja talliyhteisön tukea en tiedä, miten meidän olisi käynyt.

Pelko hellitti niin ihmisellä kuin eläimellä

Pepe sai minussa aikaan asennemuutoksen ratsastamista kohtaan. Monet onnettomuudet voitaisiin välttää, jos kiinnittäisimme enemmän huomiota hevosten hienovaraisiin eleisiin, ennakoisimme vaaratilanteita ja meillä olisi ylipäänsä ratsuihimme parempi yhteys.

Kun opin, että Pepeä ratsastetaan ja käsitellään olemalla yhdessä sen kanssa ja tukemalla sitä, sen pelkoreaktiot alkoivat hellittää. Ammattilaiset ratsuttivat Pepeä säännöllisesti, ja kaikki käsittelivät Pepeä samoilla ehdoilla.

Pari vuotta meni mukavasti, kunnes Pepe alkoi taas säikkyä holtittomasti ja karkasi lopulta täysin vuokraajansa käsistä. Käyttäytyminen viittasi selvästi kipuun.

Pepen selkärangan kohdalta löytyi aristava kohta. Sanomista oli jo aiemmin löytynyt hampaista ja oikeasta etujalasta, jossa oli ilmeisesti alkava nivelrikko. Pepe oli jo 21-vuotias, eikä se enää nauttinut liikkumisesta ja elämästään. Tammikuussa 2018 Pepe lopetettiin kotitallilleen.

Niina Laajala

Piia Laajala on henkeen ja vereen hevosihminen. Pepe-connemaranponi opetti hänelle paljon ratsastamisesta ja hevosten käsittelystä.

Pelottavinta olisi elää ilman rakkainta harrastustaan

Pepen kuoleman jälkeen ostin nuoren ja kouluttamattoman, mutta rauhallisen Reetu-connemaranponin. Yhteistä taivalta on takana nyt vuosi, ja alusta asti kaikki on sujunut hienosti.

Meni kuukausia, ennen kuin itse kunnolla laukkasin Reetulla, mutta nykyisin ponini kanssa parasta on laukata metsän siimeksessä ja pehmeillä hiekkateillä.

Epävarmuus on aina jossain määrin mukana. On parempi, että hyväksyy sen eikä yritä teeskennellä pelotonta. — Piia Laajala

Vieraissa paikoissa ratsastaessani olen kertonut olevani arka ratsastaja, ja alleni onkin aina löytynyt rauhallisia luottoratsuja. Epävarmuus on aina jossain määrin mukana. On parempi, että hyväksyy sen eikä yritä teeskennellä pelotonta.

Olen miettinyt paljon sitä, miksi ratsastan. Joskus on pelottavaa olla hevosen selässä, mutta vielä pelottavampaa olisi elää ilman rakkainta harrastustaan.”

Piia Laajala kertoo kuulumisistaan uuden hevosensa kanssa Kolmas poni toden sanoo -blogissaan.

Pahimmillaan ahdistus pilaa arjen

Urheillessa loukkaantuminen voi aiheuttaa samanlaisen stressireaktion kuin mikä tahansa onnettomuus. Loukkaantunut ihminen huolestuu muun muassa kuntoutumisestaan. Tämä voi aiheuttaa elimistössä fyysisiä muutoksia: stressihormoneita erittyy sekä sydämen syketaajuus ja verenpaine nousevat.

Henkisellä puolella kielteiset ajatukset alkavat helposti kiertää noidankehää.

— Aivot rakastavat negatiivisia asioita. Ne jäävät pyörimään mieleen, sanoo erityistason psykoterapeutti, NLP-kouluttaja ja mentaalivalmentaja Suvi Saari.

Minna Muuronen

Erityistason psykoterapeutti Suvi Saari kertoo, että stressinsietokyky vaihtelee ihmisillä suuresti. Yhdelle harmittoman tuntuinen asia voi aiheuttaa toiselle ahdistusta.

Hän on antanut henkistä valmennusta useille SM- ja MM-tason urheilijoille. Valmennettavien lajikirjoon kuuluvat muun muassa jääkiekko, pesäpallo, mäkihyppy, suunnistus, ratsastus, taitoluistelu ja lentopallo.

Pahimmillaan ahdistus voi aiheuttaa sydänoireita ja hengitys- sekä nukkumisvaikeuksia, jotka vaikeuttavat myös normaalia elämää. Saari kertoo, että joskus urheilijat päätyvät stressioireidensa vuoksi päivystykseen.

— Jos liiallinen jännitys alkaa vaikuttaa arkeen, silloin asiaa kannattaa nopeasti lähteä purkamaan jonkun toisen ihmisen kanssa.

Keho toimii ajatusta nopeammin

Urheillessa pelko uudelleen loukkaantumisesta voi näkyä esimerkiksi tiettyjen liikkeiden tai tilanteiden välttelynä. Toisilla harjoittelu voi sujua hienosti, mutta kilpailussa sama suoritus ei onnistukaan.

Kun ahdistus tulee päälle, keho toimii ajatusta nopeammin.

— Elimistö tulkitsee tilanteen uhkaksi, ja keho reagoi siihen. Syke ja verenpaine nousevat, hikoilu voi lisääntyä ja urheilija väsyy nopeasti. Keho ei yksinkertaisesti toimi kunnolla.

Hyvä suoritus rakentuu ensin päässä

Urheilijan kanssa Saari pohtii tilanteita, joissa ahdistusta esiintyy.

— Se alkaa ihan siitä, että urheilija ajattelee suorituspaikkaansa — oli se urheilukenttä, jäähalli tai vaikka mäkihyppytorni. Hänen kanssaan käydään läpi, miltä siellä näyttää, miltä kuulostaa ja tuoksuu, mitä ääniä siellä kuuluu.

Syke ja verenpaine nousevat, hikoilu voi lisääntyä ja urheilija väsyy nopeasti. Keho ei yksinkertaisesti toimi kunnolla. — Suvi Saari

Tilanne eletään mielessä kaikin aistein. Tavoitteena on se, että urheilija tekee ensin ajatuksissaan mahdollisimman hyvän suorituksen, jonka jälkeen hän pystyy toistamaan onnistuneen suorituksen myös käytännössä.

Saari myös hakee urheilijan kanssa tapoja nollata itsensä mahdollisimman nopeasti epäonnistuneen suorituksen jälkeen.

— Jotkut kaatavat vettä pullosta päälle ja heittävät pullon pois. Pitää löytää oma juttu, mutta siitä ei saa tulla uskomus, että kaikki menee pieleen, jos en teekään tätä.

Mentaalivalmentajalle antoisinta on nähdä urheilijan suorituksen muuttuvan paremmaksi.

— Voin todeta, että vau, se teki sen!

Vaarallisinta on lenkkeily — tai ehkä sittenkin squash

Ainoastaan kotona sattuu enemmän tapaturmia kuin liikuntaharrastusten parissa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Kansallinen uhritutkimus kertoo, että Suomessa tapahtui lähes 470 000 tapaturmaa liikunnan parissa vuonna 2017.

Mutta mikä sitten on vaarallisin urheilulaji? Vastaukseksi on tarjolla ristiriitaista tietoa, sillä liikuntavammoja voidaan tilastoida ainakin kahdella eri tavalla. Absoluuttiset luvut kertovat, kuinka paljon vammoja syntyy lajia kohden. Ilmaantuvuusluvut taas kertovat, kuinka paljon liikuntavammoja syntyy lajin harrastamiseen käytettyyn aikaan suhteutettuna.

Absoluuttisissa määrissä mitattuna kaikkein vaarallisin liikuntaharrastus näyttäisi olevan lenkkeilyn eri muodot kävelystä hölkkään. Niiden parissa syntyi 16 prosenttia vuoden 2017 liikuntatapaturmista.

Ilmaantuvuuslukujen mukaan kävely lukeutuu kaikkein turvallisimpien liikuntaharrastusten joukkoon, ja riskialtteimpia lajeja näyttäisivätkin olevan squash, judo ja salibandy.

Eron selittää se, että lenkkeilijöitä on erittäin paljon, joten myös tapaturmia sattuu väistämättä.

Nuorten loukkaantuminen voi edistää nivelrikon syntymistä

Eri urheilulajien tapaturmariskistä on hankalaa saada tietoa myös siksi, että Suomessa ei ole käytössä kattavaa järjestelmää liikuntavammojen rekisteröintiin, kertoo sosiaali- ja terveysministeriö vuonna 2017 julkaistussa koti- ja vapaa-ajan tapaturmien ehkäisyn tavoiteohjelman väliarvioinnissa.

Väliarvioinnin mukaan esimerkiksi lasten ja nuorten liikuntavammat aiheuttavat yhteiskunnalle 2,6-kertaiset kustannukset liikennetapaturmiin verrattuna. Nuorena saadut liikuntavammat voivat aiheuttaa nivelrikkoa jo aikaisin aikuisiällä.

Sosiaali- ja terveysministeriö ennustaa nivelrikkopotilaiden määrän tulevaisuudessa kasvavan, jollei liikuntavammoja pystytä estämään nykyistä paremmin.

Näissä lajeissa tapahtuu eniten tapaturmia

1. Lenkkeily, kävely, hölkkä, sauvakävely

2. Kuntosaliharjoittelu, voimailu, painonnosto

3. Jalkapallo

4. Pyöräily

5. Salibandy, sähly

6. Hiihto, laskettelu, lumilautailu

7. Jääkiekko, jääpallo, ringette

8. Retkeily, vaellus, suunnistus

9. Lentopallo

10. Eläinurheilu kuten ratsastus, koiraurheilu tai valjakkoajo

Lähde: THL, Kansallinen uhritutkimus vuodelta 2017.

Eniten tapaturmia harrastustunteihin suhteutettuna

1. Squash

2. Judo

3. Salibandy, sähly

4. Koripallo

5. Jalkapallo

6. Jääkiekko

7. Lentopallo

8. Karate

9. Pesäpallo

10. Rullaluistelu

Vähiten tapaturmia harrastustunteihin suhteutettuna

1. Golf

2. Tanssi

3. Uinti

4. Kävely

5. Soutu

6. Hiihto

7. Sauvakävely

8. Pyöräily

9. Kuntosaliharjoittelu

10. Jumppa

Tutkimus, joka mittasi tapaturmien määrää harrastustunteihin suhteutettuna, tehtiin vuonna 2000. Siinä oli mukana 3 363 ihmistä. Osassa lajeista tutkimuksessa mukana olleita harrastajia oli hyvin vähän, pienimmillään alle kymmenen harrastajaa.

Lähde: Jari Parkkari, Pekka Kannus, Mikael Fogelholm: Liikuntavammat – suurin tapaturmaluokka Suomessa, Suomen lääkärilehti 41/2004