Tilaajalle

Vastaamo-kiristyksen kohteeksi joutunut nainen: "Koen itseni uhriksi mutta myös syylliseksi"

Nainen huomasi uhkausviestin sähköpostistaan sattumalta tuoreeltaan lauantai-iltana. Hän huomauttaa, että Vastaamon asiakkaita on myös pienillä paikkakunnilla.

HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA

Vastaamo kertoi keskiviikkona joutuneensa tietomurron ja kiristyksen kohteeksi, jolloin osan sen asiakkaista luottamuksellisia tietoja oli  joutunut vääriin käsiin.
Vastaamo kertoi keskiviikkona joutuneensa tietomurron ja kiristyksen kohteeksi, jolloin osan sen asiakkaista luottamuksellisia tietoja oli joutunut vääriin käsiin.

Mikkeliläinen nainen sai kiristysviestin potilastietojensa paljastamisesta tuhansien muiden tapaan lauantai-iltana sähköpostilla. Hän oli Psykoterapiakeskus Vastaamon asiakkaana vuonna 2017.

Luetuimmat