Teollisuusliitto, Paperiliitto ja Pro uhkaavat kahden viikon lakoilla

Lakkolistalla ovat esimerkiksi UPM Kymin tehtaat Kuusankoskelta, Stora Enson Anjalan tehtaat Inkeroisissa, Andritz Kotkassa ja Savonlinnassa, Outotec Lappeenrannassa, Metsä Board Joutsenossa ja Simpeleellä, Stora Enso Imatralla, Halton Iitissä ja Sulzer Kotkassa.

Kai Skyttä

Arkistokuva
Arkistokuva

Työntekijäjärjestöt Ammattiliitto Pro, Teollisuusliitto ja Paperiliitto uhkaavat kahden viikon työtaisteluilla.

Lakot alkaisivat tammikuun lopulla ja kestäisivät kaksi viikkoa. Niiden piirissä olisi yhteensä noin 31  000 työntekijää.

Kaikkien kolmen liiton piirissä uusien työehtosopimusten neuvotteluissa hiertää kysymys kilpailukykysopimuksen mukaisesta 24 lisätyötunnista. Työntekijäjärjestöt haluavat niiden poistamista, mille työnantajaosapuolet eivät ole lämmenneet.

Perusteena ammattiliitto Pro mainitsee Teknologiateollisuuden halun säilyttää kilpailukykysopimuksen mukaiset 24 lisätyötuntia sopimuksessa.

– Ehkä kaikki kulminoituu kikyyn, koska myös palkkaratkaisu on kiinni siitä, Pron puheenjohtaja Jorma Malinen sanoo STT:lle.

Työnseisauksen piirissä on kymmeniä yritysten toimipaikkoja ympäri Suomea. Lakkoon menevät esimerkiksi Meyer Turun telakka, ABB:n kaikki toimipaikat, Valmet Automotiven autotehdas Uudessakaupungissa ja Terrafamen kaivos Talvivaarassa.

– Tämän myötä meidän työntekijöitä on lakossa noin 8  000, Malinen sanoo.

Malinen kertoo, että työtaisteluilmoituksia on tulossa sunnuntain aikana vielä lisää.

Hänen mukaansa järjestö on kuitenkin valmis neuvottelemaan ratkaisusta nopealla aikataululla. Pro ja Teknologiateollisuus ovat hänen mukaansa neuvotelleet tällä viikolla kahdesti, mutta seuraavaa neuvottelua ei ole vielä sovittu.

Pro on aiemmin ilmoittanut ylityö- ja vuoronvaihtokiellosta, joka alkoi perjantaina ja kestää tammikuun loppuun.

Lakkolistalla ovat muun muassa UPM Kymin tehtaat Kuusankoskella, Stora Enson Anjalan tehtaat Inkeroisissa, Andritz Kotkassa ja Savonlinnassa, Outotec Lappeenrannassa, Metsä Board Joutsenossa ja Simpeleellä, Halton Iitissä ja Sulzer Kotkassa. Kouvolasta mukana on myös Schaefer Kalk. Katso listat työtaisteluyrityksistä tästä.

Lisätty linkki työtaisteluyrityksistä kello 15.26.
Lisätty Kouvolassa toimivia yrityksiä kello 16.19. 

Luetuimmat