Kouvolassa kirjastoissa käytiin viime vuonna ahkerasti – Omatoimikirjastoksi muuttuminen kasvatti Korialla käyntejä 27 prosenttia – E-kirjoja lainataan nyt yli puolet entistä enemmän

Musiikin ja elokuvien suoratoistopalvelut ovat vähentäneet cd- ja dvd-lainoja. Lapset ja nuoret lainaavat niteitä puolestaan entistä enemmän.

Katja Juurikko

Korian kirjaston kävijä- ja lainausmäärät ovat kovassa kasvussa.
Korian kirjaston kävijä- ja lainausmäärät ovat kovassa kasvussa.

Kouvolan kirjastoissa vierailtiin yhteensä 733 042 kertaa vuonna 2019. Kirjastokäyntien määrä nousi 4,5 prosenttia edellisvuodesta. Kirjastotoimenjohtaja Selja Kunttu on kehitykseen tyytyväinen.

– Kirjastosta on tullut ihmisille ehkä yhä enemmän kohtaamis- ja oleskelupaikka sen lisäksi, että sieltä voi myös lainata kirjoja.

Koria teki huiman harppauksen

Eniten käynnit kasvoivat Korian kirjastossa, joka toimi koko viime vuoden ensimmäisen kerran omatoimikirjastona. Korialla oli käyntejä viime vuonna 27 prosenttia edellisvuotta enemmän.

Myös lainausten määrä kasvoi Korialla 22 prosenttia. Kuntun mukaan suuri syy kasvuun ovat lisääntyneet aukioloajat. Omatoimikirjastoon pääsee asioimaan joka päivä aamusta iltaan.

– Jos ihmiset pääsevät illalla kirjastoon, se näkyy heti kävijäluvuissa. On hienoa, että ihmiset ovat löytäneet Korian kirjaston ja huomanneet, että se on hyvä paikka viettää iltaa ja hakea kirjoja.

Toiseksi eniten kävijämäärät kasvoivat Haanojan kirjastossa 13 prosenttia ja Kuusankosken kirjastossa 11 prosenttia.

Haanoja on ollut muutaman vuoden omatoimikirjasto, jossa on paljon lapsia ja nuoria kävijöinä. Samassa kiinteistössä toimii Haanojan päiväkoti ja sen vieressä sijaitsee Eskolanmäen koulu.

Kuusankosken kirjasto ei ole omatoimikirjasto.

– Sen kävijälukujen kasvuun täytyy olla jotain muita selittäviä tekijöitä. Molempien kirjastojen ympärillä asuu paljon ihmisiä.

Tietokirjallisuus kiinnostaa lapsia

Vuonna 2019 Kouvolan kirjastoista lainattiin kirjoja ja muuta aineistoa yhteensä 1 353 903 kappaletta. Määrä laski viime vuodesta 2,3 prosenttia.

Etenkin cd-levyjen lainaukset ovat vähentyneet, myös dvd-levyjen. Syyksi Kunttu arvelee elokuvien ja musiikin suoratoistopalveluiden suosion nousua.

– Ilahduttavaa on kuitenkin se, että lasten ja nuorten kirjojen lainamäärät kasvoivat parilla tuhannella lainalla. Erityisesti ne kasvoivat lasten ja nuorten tietokirjallisuudessa.

Moises Garibay

Lasten- ja nuortenkirjojen lainausmäärät ovat kasvaneet Kouvolan kirjastoissa.
Lasten- ja nuortenkirjojen lainausmäärät ovat kasvaneet Kouvolan kirjastoissa.

Toivoisin, että äänikirjat ovat kaikkien saatavilla varallisuudesta huolimatta. — Seija Kunttu

Kirjastoautojen määrä vähenee

Kirjastoautoista lainaaminen vähentyi Kouvolan alueella viime vuonna jonkin verran, koska autojen reittejä oli supistettu säästösyistä.

Ensi kesänä kirjastoautojen määrä myös vähenee kahdesta autosta yhteen. Uutta autoa valmistetaan tehtaassa parhaillaan. Reiteistä järjestettiin alkuvuodesta asiakaskysely.

– Ryhdymme nyt suunnittelemaan reittejä syksyllä aloittavalle uudelle kirjastoautolle. Yritämme ottaa reiteissä asiakkaat huomioon mahdollisimman hyvin.

E-kirjojen suosio kasvaa

E-kirjojen lainaaminen kasvoi Kouvolan kirjastoissa viime vuonna 65 prosenttia. Myös e-lehtien käyttö kasvoi edellisvuodesta 38 prosenttia.

– Luulen, että muutos liittyy ihmisten vapaa-ajan käytön muuttumiseen. Kun e-kirjat alkavat olla ihmisille tuttuja, niitä osataan myös etsiä kirjastoista.

Suurin osa e-kirjojenkasvusta tuli e-äänikirjojen lainauksesta. Kunttu ei näe perinteisiä luettavia kirjoja ja äänikirjoja toistensa kilpailijoina.

– Näkisin ennemmin, että runsas valikoima äänikirjoja täydentää tarjontaa. Äänikirjat sopivat kaiken ikäisille, niitä voi kuunnella autoa ajaessa ja kotitöitä tehdessä. Niistä voivat hyötyä myös sellaiset henkilöt, joilla on esteitä lukea kirjoja.

Isojen kustantajien toimet ja säästöt huolettavat

Kunttu on kuitenkin huolissaan siitä, että isot kustantajat ovat vetäneet e-kirjojaan pois kirjastojen valikoimista.

Kirjastopalvelut on esittänyt huolensa asiasta Kouvolan liikunta- ja kulttuurilautakunnalle. Ongelma ei koske vain Kymenlaaksoa.

– Toivoisin, että äänikirjat ovat kaikkien lasten, nuorten ja aikuisten saatavilla varallisuudesta huolimatta. En halua, että ne kaikki menevät maksullisiin suoratoistopalveluihin. Siinä on uhka sivistyksellisen tasa-arvon häipymisestä.

Toinen Kuntun huolenaihe on, että kirjastojen budjetti pienenee jatkuvasti. Säästöjä on tehty jo monta vuotta.

– Itseäni huolestuttaa eniten, että niukkeneminen on niin vahvaa henkilöstöpuolella. Työntekijöiden määrä on vähentynyt jyrkästi.