Kouvolalainen sarjakuva astuu esiin näyttelyssä — Sarjakuva voi olla tekijälleen kanava vaikeiden asioiden käsittelyyn

Jussi Lopperi

Mediamajan näyttelyssä on esillä muun muassa Onsku Franckin ja Johannes Pekosen sarjakuvia.
Mediamajan näyttelyssä on esillä muun muassa Onsku Franckin ja Johannes Pekosen sarjakuvia.

Kaksi seinällistä täynnä teoksia ja lisäksi lukupöytä. Valikoima strippisarjakuvia, pitkiä saagoja, reportaaseja, luonnosmaisia päiväkirjasarjakuvia ja poikkitaiteellisia kokeiluja.

Kouvolan pääkirjaston Mediamajassa on esillä lokakuun ajan kouvolalaisten sarjakuvataiteilijoiden töitä.

Näyttelyn järjestäjä Onsku Franck arvioi, että kyseessä on harvinainen tapaus. Hänen mukaansa nuoren polven sarjakuvapiirtäjät ovat tottuneet esittelemään teoksiaan lähinnä toisilleen alan piireissä, blogeissaan ja sarjakuvatapahtumissa.

— Oli tärkeää koota tämä näyttely. Kouvolassa ja itse asiassa koko Suomessa ei ole juurikaan tehty tällaisia. On surullista, että sarjakuvan saralla on niin hiljaista, Franck sanoo.

Etenkin uusi sarjakuva on jäänyt suurelle yleisölle tuntemattomaksi.

Esko Heikkilä

Esko Heikkilälle sarjakuva on kanava vaikeiden asioiden käsittelyyn ja myös tapa kertoa asioista läheisilleen.
Esko Heikkilälle sarjakuva on kanava vaikeiden asioiden käsittelyyn ja myös tapa kertoa asioista läheisilleen.

Kokeellista ja henkilökohtaista

Kouvolalainen Franck on 27-vuotias sarjakuvataiteilija, joka työskentelee graafikkona.

Hän pitää uutta kotimaista sarjakuvaa varsin kokeellisena ja henkilökohtaisena. Aiheet voivat olla tekijälleen omakohtaisia ja raskaita ja suurelle yleisölle vaikeita tarttua.

Franck on käsitellyt sarjakuvissaan muun muassa ylipainoa ja kiusaamista. Näyttelyssä mukana oleva Esko Heikkilä, 27, taas on piirtänyt sarjakuvaa esimerkiksi masennuksesta.

— Valitsemiani aiheita ei voi kutsua kauhean pirteiksi. Ihmiset ovat kyllä sanoneet, että juttuni ovat hauskoja, mutta se hauskuus tulee mustasta huumorista, Heikkilä sanoo.

Hänen mukaansa joskus sarjakuva on tekijälleen kanava vaikeiden asioiden käsittelyyn ja myös tapa kertoa asioista läheisilleen.

Heikkilä kertoo saaneensa jonkin verran vaikutteita taiteeseensa yhdysvaltalaisesta underground-sarjakuvasta. Hänen esikuviinsa kuuluvat muun muassa sarjakuvataiteilijat Kim Deitch (s. 1944) ja Daniel Clowes (s. 1961).

Heikkilä on luonut hahmon nimeltä Pikku Aarne, joka seikkailee sarjakuvaruuduissa vanhanaikainen sotilasasu yllään. Aarne ei varsinaisesti käsittele sotateemoja vaan esimerkiksi mielen ja ihmissuhteiden kiemuroita.

Johannes Pekonen

Yksityiskohta Johannes Pekosen toistaiseksi nimettömästä sarjakuvatarinasta.
Yksityiskohta Johannes Pekosen toistaiseksi nimettömästä sarjakuvatarinasta.

— Hän on siihen sopivan yksinkertainen hahmo.

Lukijalle tulkinnanvaraa

Sekä Heikkilä että Franck ovat sarjakuvabloggareita. 23-vuotias Johannes Pekonen haluaa pysyä paperissa.

Sarjakuvantekijänä Pekonen haluaa tuoda henkilökohtaisen näkökulmansa asioihin esille hienovaraisesti ja jättää lukijalle tulkinnanvaraa.

Häntä kiinnostaa käsitellä muun muassa ihmisyyden inhimillisimpiä piirteitä, niitä, joita moni yrittää peittää.

— Kuten pinnallisuus.

Esikuvat löytyvät sarjakuvan suurvallasta Ranskasta.

— Yhdysvalloissa sarjakuvat ovat usein päätöntä lihasten pullistelua. Niissä supersankarit mätkivät pahiksia. Sen sijaan etenkin Länsi-Euroopassa sarjakuvat ovat kypsä media, joka haluaa oikeasti sanoa jotakin. On kunnon tarinoita ja kaunista, sielukasta taidetta, Pekonen sanoo.

Hän suosittelee tutustumaan esimerkiksi scifi-teoksistaan tunnettuun Moebiukseen, joka oli oikealta nimeltään Jean Giraud (1938—2012).

Pekosen juuret ovat äidin puolelta Ranskassa. Unelmana on saada elanto sarjakuvataiteilijana ja lyödä läpi juuri ranskalaisessa sarjakuvakulttuurissa.

— Aion pyrkiä alalle perinteistä kautta. Euroopassa on sarjakuvakouluja, joiden kautta voi löytyä suhteita.

Joukko xamkilaisia

On surullista, että sarjakuvan saralla on niin hiljaista. — Onsku Franck

Tällä hetkellä Pekonen opiskelee graafista suunnittelua Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa Xamkissa. Siellä opiskelee myös Esko Heikkilä, ja xamkilaisia on myös moni muu tuoreen näyttelyn taiteilijoista. Nikke Lindholm on opiskellut Kymenlaakson opiston sarjakuvan ja digitaalisen kuvittamisen linjalla.

Onsku Franck toivoo, että tuore näyttely paitsi palvelee taidemuodosta kiinnostunutta yleisöä myös auttaa sarjakuvan tekemisestä kiinnostuneita löytämään oman ryhmänsä.

Franckin mielessä on, että Kouvolan sarjakuvanäyttelystä tulisi vuosittainen perinne.

Näyttelyn taiteilijat

CuteFlare
Onsku Franck
Esko Heikkilä
Janika Kaarnioja
Nikke Lindholm
Mira Moisio
Johannes Pekonen
Saana Raunio
Anniina Tuhkanen

Kupla puhkeaa — yhdeksän kouvolalaista sarjakuvantekijää -näyttely on esillä Kouvolan pääkirjaston Mediamajassa lokakuun ajan.