Tilaajalle

Kouvolalaiset muusikot ja kulttuurialan ammattilaiset muistavat Olli Lindholmia lämmöllä — "Olli morjesti aina kaikkia", "Yhtye oli selkeästi Ollin show", "Ikävä jää"

Kouvolalainen tangokuningas Marco Lundberg oli nuorena Yö-fani, myös Kouvolan kulttuurituottaja Helena Jetsu tunnustautuu yhtyeen faniksi. Muusikko Esa Kotilainen kunnioittaa Lindholmin pitkää uraa. Yö-yhtyeen laulaja Olli Lindholm menehtyi sairaskohtaukseen tiistaina 54-vuotiaana. Yön oli tarkoitus esiintyä Pato-klubilla maaliskuussa.

Moises Garibay

Olli Lindholm esiintyi Kouvolan keskuskirkon joulukonsertissa vuonna 2014.
Olli Lindholm esiintyi Kouvolan keskuskirkon joulukonsertissa vuonna 2014.

Iskelmäyhtye Neljän Suoran äänimiehenä toimiva kouvolalainen Mika Vartiala kohtasi Olli Lindholmin useasti työnsä puolesta. Neljän Suora ja Yö esiintyivät paljon samoilla festivaaleilla, joskus jopa perätysten.