Teatteriarvio: Muistoja ja musiikkia suoraan sydämestä suoraan sydämeen

Virve Mattila: Muistojen Bulevardi. Ohjaus Virve Mattila, musiikin sovitus Arto Kaarnattu, laulun opetus Salla Vainio, puvustus Heidi Hänninen, lavastus Keijo Kouvonen ja Heikki Mattila sekä työryhmä, koreografiat työryhmä. Orkesteri Arto Karnaattu, Timo Heikkilä, Jari Immonen, Jukka Utti. Rooleissa muun muassa Virve Mattila, Riina Mattila, Salla Vainio, Ari Teräväinen, Vesa Lipsanen. Valkealan kesäteatterin ensi-ilta 19.7.

Kristina Pokki

Laila Kinnunen (Virve Mattila) fanien ympäröimänä Muistojen bulevardilla.
Laila Kinnunen (Virve Mattila) fanien ympäröimänä Muistojen bulevardilla.

Valkealan kesäteatterin tämän kauden hitti — sillä mikä muu Laila Kinnusen elämää kuvaava musiikillinen kavalkadinäytelmä voi olla — vie jalat alta. Ilmankos taiteilija Laila Kinnusen sisar, myös nuoruudessaan laulajanuran tehnyt Ritva Kinnunen kiitti työryhmää upeasta esityksestä.

Virve Mattilan käsikirjoittama ja ohjaama Muistojen bulevardi tulvii tyrmäävän hienoa musiikkia ja lumoavaa laulua; siinä pulppuilee viihdyttävää mutta fiksua huumoria. Se kertoo tähteyden, julkisuuteen valuneen elämän ja alkoholismin tarinaa tasapainotellen oivallisesti rehellisen sisällön mutta kepeän otteen välillä.

Rakenneratkaisu on tavanomainen, mutta toimii. Kaksi toimittajaa (Johanna Immonen ja Päivi Teräväinen) saa tehtäväkseen kirjoittaa jutun jo unohtuneesta laulajatähdestä. Heidän penkoessaan arkistoa tarina etenee näyttämöllä kronologisesti. Tapahtumia seuraa sädehtivä Laila Kinnunen itse (Virve Mattila). Hän kommentoi tilanteita joko repliikein, elein ja ilmein tai laulaen.

Toimittajakaksikolle kirjoitetusta dialogista löytyvät produktion ilmeisimmät heikkoudet. Osassa lauserakenteita on teennäisyyttä, eikä toimittaja-Sirpan unelman kautta esitettyä laulajan aseman vertailua tilanteeseen silloin joskus ja tässä, nyt voi pitää kovinkaan luontevasti kokonaisuuteen istuvana.

Mutta muuten: esitys etenee ja sujuu. Jokainen yksityiskohta on harkittu ja hiottu, oli kyse seinävaatteen ajan henkeä luovista väreistä, espanjan ääntämisestä tai punalipun — anteeksi, punaliinan liehuttamisesta Kalinkaa höystävässä koreografiassa. Joukkokohtaukset ovat sujuvia, yhteispeli komeaa, roolista toiseen hyppelyt nopsia ja notkeita. Orkesteri seuraa pehmeästi, Arto Karnaatun sovitukset istuvat saumattomasti ensemblelle.

Yksittäisissä roolitöissä on ytyä. Kristina Pokki tekee mainion venäjänopettajan soljuvalla kielellä ja parilla eleellä. Vesa Lipsasen Jaakko Salo ja Ari Teräväisen Armando, Elmeri Korpin Ville-Veikko Salminen ja Petteri Kinnusen kampaaja ovat enemmän tai vähemmän parodioituja, mutta eheitä ja kokonaisia. Niko Tuominen ja Altti Lehmusmetsä tekevät tv:n junnuvuodet eläviksi.

Hätkähdyttävän lahjakas Riina Mattila (nuori Laila) ja hyvin, hyvin taitava, monipuolinen ja kaunisääninen Salla Vainio useassa roolissa nousevat täysin Virve Mattilan tasolle myös tulkitsijoina.

Ritva Kinnunen tunnusti nauraneensa ja itkeneensä esityksessä. Niin me kaikki, oletan. Suoraan sydämeen menivät hänen sanansa: ”Kinnusen perheellä on aina ollut hyvin iloinen mieli ja laulavainen kieli.”

Muistojen bulevardin perusteella se on helppo uskoa.

Hyvää: Oi näitä lauluja, laulajia, tunnelmaa!
Huonoa: Osittain kankeahkot tai tarkoittamatta teennäiset dialogit.
Erityistä: Laila Kinnusen sisarentytär Pauliina Yli-Suvanto lauloi illan päätteeksi kyynelten läpi Pepe & Paradisen hienon, tematiikan kokoavan hitin Toiset meistä.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut