Kouvolan taidemuseo on valmis uusiin kohuihin — amanuenssin mielestä ihmisten sietokykyä pitäisi koulia

Museot esittelevät nykyisin oman aikansa ilmiöitä, kuten Barbeja. Poikilo-museoiden johtajan Elina Boneliuksen mielestä trendi on hyvä.

Kansallismuseo

Kansallismuseossa avautuu huhtikuussa Barbie-näyttely.
Kansallismuseossa avautuu huhtikuussa Barbie-näyttely.

Kansallismuseossa esitellään huhtikuussa 450 Barbie-nukkea. Poikilo-museoiden johtajan Elina Boneliuksen mukaan nykyajan ilmiöiden — etenkin populaarikulttuurin — tallentaminen ja esittely on museoissa trendi.

— Museot ovat heränneet tutkimaan ilmiöitä, kun ne ovat vielä olemassa, eikä vasta sitten, kun ne ovat jo ohi, hän sanoo.

Bonelius uskoo suuntauksen jakavan yleisöä. Osa pitää sitä raikkaana tuulahduksena. Osa haluaisi museoiden säilyvän paikkoina, joihin tallennetaan vain vanhoja asioita.

Museonjohtajan mielestä nykyajan tallentaminen on kiinnostavaa, kannatettavaa ja tärkeää.

— Esimerkiksi Barbie-ilmiön dokumentoinnilla voi olla arvoa tutkijoille kolmensadan vuoden päästä.

Jussi Lopperi

Eri tahot ovat vaatineet Harro Koskisen Sikamessiaan poistamista taidemuseo Poikilon näyttelystä. Museonjohtajan mukaan teos pysyy Poikilossa näyttelyn loppuun saakka.
Eri tahot ovat vaatineet Harro Koskisen Sikamessiaan poistamista taidemuseo Poikilon näyttelystä. Museonjohtajan mukaan teos pysyy Poikilossa näyttelyn loppuun saakka.

Verta, spermaa ja virtsaa tehosekoittimissa olisi tervetullut

Tanskalainen taiteilija Henrik Plenge Jakobsen aiheutti installaatiollaan kohun vuoden 1995 Ars-näyttelyssä Helsingissä. Kolme tehosekoitinta jauhoi verta, spermaa ja virtsaa muuten tyhjässä näyttelytilassa.

Taidemuseo Poikilon amanuenssi Anna-Kaarina Kippola oli rakentamassa kyseistä näyttelyä Ateneumiin.

— Voisin hyvin tuoda teoksen Kouvolaan. Olisi hienoa jatkaa tätä kivaa taidekeskustelua, joka Sikamessiaalla on herätelty, hän sanoo.

Kippolan mukaan maailmassa ei ole lähtökohtaisesti mitään sellaista aihetta, jota Poikilon näyttelyissä ei voitaisi käsitellä.

Moni taiteilija mielii Poikiloon

Kouvolan taidemuseossa järjestetään vuosittain 4—6 näyttelyä. Niistä päättää taidemuseon henkilökunnasta koostuva työryhmä. Osa näyttelyistä kootaan museon omista kokoelmista. Osa on kutsunäyttelyitä, eli taiteilija kutsutaan teoksineen museoon.

Osa saa alkunsa siitä, että taiteilija tai taiteilijaryhmä tarjoaa itse töitään Poikiloon.

— Tarjouksia tulee meille aika paljon, 10—15 vuodessa, Kippola kertoo.

Taiteilijoiden on varauduttava odottamiseen, sillä Poikilon näyttelyohjelma on aina tiedossa pari kolme vuotta eteenpäin. Amanuenssin mukaan seuraava vapaa näyttelyaika löytyy vasta vuonna 2020.

Paikallinen taide on etusijalla

Poikilon näyttelypolitiikkaa ei ole kirjattu paperille, mutta se on suunnitteilla. Taidemuseossa noudatetaan kuitenkin tiettyjä kriteereitä näyttelyvalinnoissa: tiloihin hyväksytään vain ammattitaiteilijoiden teoksia, näyttelyjen tulee lähtökohtaisesti kiinnostaa yleisöä sekä teosten on oltava visuaalisesti näyttäviä ja täytettävä museon isot tilat.

— Innostumme etenkin kymenlaaksolaisesta taiteesta, jos se täyttää kriteerimme. Paikalliset tai täällä tutut taiteilijat myös keräävät eniten yleisöä.

Kippolan mukaan Poikilo haluaa tarjota monipuolisia taide-elämyksiä. Modernin taiteen näyttelykään ei ole museolle riski.

— Olin aiemmin ennakkoluuloinen ja ajattelin kouvolalaisten haluavan perinteistä taidetta. Mutta se ei ole niin. Sähköisen taiteen näyttely vuonna 2014 houkutteli paljon yleisöä.

Laki ja hyvä maku ohjenuorina

Taidemuseoon ei hyväksytä lain tai hyvän maun vastaista taidetta.

— Emme tule koskaan antamaan tilaa rasismille. Olemme kunnallinen toimija ja toimimme lainsäädännön sekä meille asetetun valistustehtävän puitteissa, Kippola sanoo.

Poikiloon voidaan kuitenkin ottaa rasistisia teemoja käsitteleviä teoksia, jos museossa tiedetään, mikä on taiteilijan perimmäinen asenne.

Kaupunki ei ohjaa valintoja

Hyvä maku on vaikeammin määriteltävissä. Museossa käytäisiin todennäköisesti keskustelua esimerkiksi selkeän pornotaiteen ottamisesta museon tiloihin. Samalla Kippola muistuttaa, että kaupungin ylpeyden, edesmenneen Esko Tirrosen fotorealistisia teoksia pidettiin aikoinaan pornahtavina.

— Nykyisin ihmiset katsovat hänen teoksiaan maalauksina valokuvista. Kukaan ei ole viime aikoina puhunut, että Tirronen olisi hyvän maun vastainen taiteilija. On meidän ammattitaitoamme nähdä tausta.

Boneliuksen mukaan Poikilo-museot päättää itsenäisesti näyttelyvalinnoistaan.
— Meidät on valittu tänne ammattitaitomme perusteella. Mitään kaupungin ohjausta ei ole olemassa, hän sanoo.

Kissantappo olisi liikaa

Kippola ei itse halua tuoda Poikiloon taidetta, jolla on esimerkiksi aiheutettu kärsimyksiä eläimille.

— Laittaisimmeko esille Teemu Mäen ”kissantappovideon”? Se tuntuisi vaikealta, hän sanoo.

Mäen vuonna 1988 tekemä videoteos Sex and Death sisälsi kohtauksen, jossa taiteilija tappoi kissan kirveellä. Tämän jälkeen hän masturboi kuolleen eläimen päälle.

Kyseistä teosta ei tosin edes voisi enää esittää, sillä nykytaiteen museo Kiasma tuhosi sen sittemmin valtaisan yleisöpalautteen takia.

Kippola ei ymmärrä ratkaisua. Se luo aukon historiaan. Ratkaisusta kärsivät muun muassa tutkijat.

— Mikään taideteos ei ansaitse tulla tuhotuksi. Yleisö ei voi vaatia sellaista. Jokaisen teoksen kohdalla voidaan kuitenkin pohtia sitä, esitetäänkö teos rajatulle yleisölle suljetussa tilassa ikärajalla varustettuna.

Taiteen ei pidä välittää vain mukavia asioita

Vastaavia asioita — muun muassa ikärajan asettamista — pohditaan Poikilossakin. Erään palautteen mukaan muusikko Esa Kotilaisen äänitaideteos Kutupuisto pelotti lapsia viime kesänä Kouvola-talon puistossa.

Museon työntekijät eivät olleet osanneet edes ajatella sellaista.

Kippolan mukaan ihmisten tuntemuksia ei pysty ennakoimaan. Jotain saattaa pelottaa äkkinäinen välähdys videoteoksessa, toista tietynlainen ääni.

— Ihmiset ovat nykyään hirveän herkkiä. Heidän sietokykyään pitäisi pikkuisen koulia. Taidemuseo ei halua tukea todellisuutta, jossa on vain miellyttäviä asioita. Taiteen tehtävä on herättää kysymyksiä.

Sponsoriraha herättää huolta

Helsinkiläinen taidekriitikko Otso Kantokorpi kritisoi Helsingin Sanomissa (4.12.) markkinavetoista näyttelytoimintaa, joka on hänen mukaansa tällä hetkellä vallalla museoissa.

Kantokorven mielestä näyttelyt muistuttavat enemmän messuja kuin museoammattilaisten rakentamia kokonaisuuksia. Hän on myös huolissaan siitä, että tuotantoyhtiöt ja yritykset pääsevät kontrolloimaan lopputulosta. Kriitikko ottaa esimerkiksi Kansallismuseon tulevan Barbie — The Icon -näyttelyn.

— En jaa hänen näkemystään. Museoihin voitaisiin toki hankkia rohkeampia näyttelyitä ulkomailta, siis rahallisesti kalliimpia ja kenties isompia nimiä, Taidemuseo Poikilon amanuenssi Anna-Kaarina Kippola sanoo.

Kippolan mukaan samantyyppistä keskustelua on käyty Suomessa jo muutamia vuosia. Polemiikki liittyy siihen, että Valtion taidemuseo muutettiin vuoden 2014 alusta säätiön ylläpitämäksi Suomen Kansallisgalleriaksi.

— Säätiömuotoinen taidemuseo joutuu hankkimaan rahoituksensa yksityisiltä sponsoreilta.

Kansallisgallerian muodostavat Ateneumin taidemuseo, Nykytaiteen museo Kiasma ja Sinebrychoffin taidemuseo.

Kippolan mukaan Poikilossakin on joskus mietitty, mitä tapahtuisi, jos taidemuseo muuttuisi kaupungin yksiköstä säätiöksi.

— En usko, että se muuttaisi sitä, millaista taidetta haluaisimme täällä esittää.






Luetuimmat

Kommentoidut