Arvio: Iitin Siunattu hulluus kaipaa rohkeutta

Aapeli: Siunattu hulluus. Dramatisointi Simo Perämäki. Ohjaus ja lavastuksen suunnittelu Kimmo Rämä. Tekniikka Jyrki Kleimola. Puvustus ja tarpeisto Susanna Hyttinen. Arvio Iitin harrastajateatterin esityksestä 10.7.

Pauli Similä

Rummukaisen veljessarja
hulluinhuonereissun tauolla. Kuvassa vasemmalta Tanja Tuomi, Marja Tuominen ja
Eeti Raskinen.
Rummukaisen veljessarja hulluinhuonereissun tauolla. Kuvassa vasemmalta Tanja Tuomi, Marja Tuominen ja Eeti Raskinen.

Aapeli eli Simo Puupponen on Siunattu hulluus -tekstin dramatisoineen kaimansa, Simo Perämäen lailla tyyliltään ”rahvaanromanttisen suomifilmin” heimoa. Pääosin tätä henkeä noudattaa myös Iitin versio.

Tunnen teoksen hyvin, mutta silti minun oli vaikea pysyä kärryillä Iitin tulkintaa katsoessani. Ensin ajattelin, että Aapelin juttua on muokattu rankemminkin.

Hukkasin ensimetreillä Rummukaisten velikolmikon motiivin reissuntekoon. Alkutekstissä syy on se, että vanhemmat veljet pitävät nuorinta hömelönä, joka syökin määräänsä enemmän. Siksi he päättävät lähteä viemään tätä hulluinhuoneelle. Matkalla tavataan monenmoista väkeä eikä tavanomaisia huumorisattumuksia pidä puuttuman. 

Salaviisaus Aapelilla on huomio siitä, että hulluina pidetyt saattavatkin olla viisaimpia. Tässä se hämärtyi.

Ohjaaja Kimmo Rämä on antanut liekaa improvisoiduille välirepliikeille ja -mutinoille. Joskus ne osuivat, usein suttusivat dialogia.

Lavastus ja puvustus olivat toimivia ja huolella toteutettuja. Väriskaala enemmän suomiharmaata kuin kesäkepeää.

Miksi esityksen katsominen oli työlästä? Teksti perustuu savolaisen mentaliteetin parodiaan, onkohan tuo–tuokohan se– josko tuo olisi -jahkailuun. Sitä piisaa enemmän kuin tarpeeksi. Vaaditaan paljon osaamista, että ähmäilyyn syntyisi sisältö ja vitsi.

Nyt replikointi oli valtaosin yksiniitistä. Sävyjä ja tempon vaihteluita tarjosi parhaiten Tanja Tuomi Vilippuksena. Varmaa työtä teki myös Marja Tuominen Anan roolissa.

Ajatustekstiä jäin näyttelemisessä kaipaamaan. Se luo huumorin. Puhutaan yhtä ja tarkoitetaan ihan muuta.

Näyttelijät olisivat kaivanneet tulkintaansa tukea ohjaajalta sekä ajatustekstin luomiseen että tunnekaarien rakentamiseen. Toiminnan suunnan muutokset jäivät usein epäselviksi. Missä kohdin tulee impulssi ja henkilön tahdonsuunta tai tunnereaktio muuttuu? Näiden puutteiden takia myös sinänsä simppelin  tarinan kuljetus jäi paljolti hämäräksi.

Joissain kohdin huomiopisteen sotki niin sanottu täytetoiminta. Esimerkiksi kun pastori kuseksii puskaan, vanhin veli Ana rullailee maitokärrejä kuin lastenrattaita tai yksi yrittää hirttäytyä. Kulloisessakin huomiopisteessä pitäisi silti viedä tilannetta eteenpäin paikallaan replikoiden. Asemoitu puhe häviää helposti intensiiviselle hääräilylle. Katsoja eksyy juonesta. Eri pisteissä yhtäaikaisen toiminnan rakentaminen on taitolaji.

Teatteripieksämistä olisi voinut harjoitella ahkerammin. Sekin on näyttelijän tekniikkaa. Nyt en ihan vakuuttunut väkivallasta — edes huumorimielessä.
Osan esityksen arkuudesta saattoi tosin tehdä sekin, että vain puolet katsomoa oli täynnä.

Ehdottomana plussana kannattaa mainita se, että valtaosa näyttelijöistä oli rohkeita nuoria. Tuoretta voimaa teatteriharrastukseen ja hyviä eväitä elämään!

Hyvää: Paljon nuoria näyttelijöitä lavalla.
Huonoa: Hengettömyys, pinnallinen näytteleminen.
Erityistä: Nuoret myös musisoivat rooleissaan.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset