Kirjastojen korona-sulku sai Kouvolassa aikaan yleisöryntäyksen – E-aineistot ovat kaupunkilaisten käytössä, vaikka kirjastojen ovet laitetaan tiistaina säppiin

Kirjastot jatkavat aineistojen laina-aikoja toukokuulle. Viisi kirjastoa ottaa aineistoja vastaan palautusluukun kautta.

Jussi Lopperi

Kouvolalaiset hamstrasivat pääkirjastossa kirjoja tiistaina aamupäivällä.
Kouvolalaiset hamstrasivat pääkirjastossa kirjoja tiistaina aamupäivällä.

Vaikka Kouvolan kirjastojen ovet sulkeutuvat tiistai-iltana koronaviruksen takia, osa kirjaston palveluista säilyy ennallaan.

Kirjaston e-aineistot säilyvät lainaajien käytössä. E-kirjoja, äänikirjoja, lehtiä, musiikkia ja elokuvia saa edelleen lainata verkossa normaalisti. Palveluja varten käyttäjä tarvitsee kirjastokortin tunnuslukuineen.

E- ja äänikirjojen lainaajan kannattaa ladata omalle laitteelleen Ellibs-sovellus. Ellibs toimii myös selaimella. Sen lisäksi Kirjastokinon elokuvavalikoima, musiikin suoratoistopalvelu Naxos ja ulkomaisia sanoma- ja aikakauslehtiä tarjoava Pressreader löytyvät osoitteesta www.kyyti.finna.fi.

Emagz- ja Epress-palvelut eivät ole käytössä; ne toimivat vain kirjaston tietokoneilla ja kirjaston langattomassa verkossa.

Jussi Lopperi

Pääkirjaston uusi palautusluukku on Oikokadun puolella.
Pääkirjaston uusi palautusluukku on Oikokadun puolella.

Palautusmahdollisuus luukun kautta

Kirjoja voi palauttaa kirjastoihin palautusluukkujen kautta. Niitä on Inkeroisten, Jaalan, Kuusankosken ja Valkealan kirjastoissa.

Myös Kouvolan pääkirjastossa on palautusluukku, joka otettiin käyttöön noin viikko sitten. Sen käyttäjä tarvitsee kirjastokortin ja tunnusluvun.

Muut luukut toimivat ilman tunnuksia.

Kirjaston asiakaspalvelupuheluihin vastataan kolmessa kirjastossa. Lainoja voi uusia sekä sähköisesti että puhelimitse.

Asiakaspalvelijan saa langanpäähän Kouvolan pääkirjastosta, Kuusankosken kirjastosta ja Myllykosken kirjastosta arkisin kello 9–15.

Jussi Lopperi

6092137.jpg

Omatoimikirjastot ja kirjastoautot poissa käytöstä

Myös omatoimikirjastot suljetaan.

– Ne eivät toimi pitkään omillaan. Jonkun henkilökunnasta pitää käydä paikan päällä, emmekä tiedä vielä, miten meillä on työntekijöitä. Osa saattaa sairastua, asiakaspalvelupäällikkö Marko Niskapohja sanoo.

Yhteiskäytössä oleviin laitteisiin koskeminen on asiakkaille tartuntariski.

Myös kirjastoautot jäävät talliin.

Kaikkien lainojen eräpäivät siirretään porrastetusti toukokuulle.

– Yritämme toimia tässä tilanteessa mahdollisimman asiakasystävällisesti.

Varauksia ei kirjastoista voi enää tiistain jälkeen noutaa.

– Kun lainaaja palauttaa kirjan, järjestelmä lähettää automaattisen viestin varaajalle, että aineiston voi hakea.

Automaattiseen viestiin ei Niskapohjan mukaan kuitenkaan kannata reagoida.

Jussi Lopperi

Kaupunkilaisten lainausinto alkoi näkyä pääkirjaston hyllyillä jo tiistaina aamupäivällä.
Kaupunkilaisten lainausinto alkoi näkyä pääkirjaston hyllyillä jo tiistaina aamupäivällä.

Työ ei silti lopu

Kirjaston henkilökunta käy töissä toistaiseksi normaalisti. Vaikka asiakkaita ei ole, tehtävää riittää.

– Meille tulee uutta aineistoa koko ajan.

Kirjat valmistellaan lainausta varten. Henkilökunta myös poistaa vanhoja kirjoja valikoimista.

– Teemme loppuun keskeneräisiä projekteja, esimerkiksi Valkealan kirjaston siirron valmistelua.

Kirjastorakennukset pysyvät suljettuina ainakin 13. huhtikuuta saakka.

Jussi Lopperi

Janna Malm löysi itselleen lainaksi kuusi kirjaa.
Janna Malm löysi itselleen lainaksi kuusi kirjaa.

Kirjastoissa piti kiirettä

Kun hallitus kertoi maanantaina koronavirukseen liittyvistä poikkeustoimista, Kouvolan kirjastoissa koettiin yleisöryntäys.

Kirjastovirkailija Kini Laine oli iltavuorossa Haanojan kirjastossa.

– Saranat vaan paukkuivat, kun ihmisiä alkoi tulla. Heillä oli kauheasti kysyttävää. Meneekö kirjasto kiinni? Kuinka te pärjäätte?

Kirjastotoiminnan supistamisuutisista huolimatta asiakkaat olivat Laineen mukaan hyväntuulisia. Vaikka ryntäyksen syy ei ollut mukava, Laine iloitsi, että asiakkaat innostuivat hamstraamaan kirjoja.

– Ihmiset tajusivat, että kirjat voivat olla poikkeustilan pelastus. Se tuntui hyvältä.

Jussi Lopperi

Kirjastonkäyttäjät hakivat sekä luettavaa että kuunneltavaa.
Kirjastonkäyttäjät hakivat sekä luettavaa että kuunneltavaa.

Erityisen paljon lainaajien mukaan lähti uutuuskirjoja, pikalainoja, DVD-elokuvia, dekkareita ja romaaneja.

Lasten- ja nuortenosastollakin oli vilkasta.

– Pienet pojat kävelivät käytävillä syli täynnä kirjoja ja eräs opettaja lainasi kestokassillisen kirjoja oppilailleen.

Moni asiakas on tullut Laineelle tutuksi.

– Etenkin iäkkäämmille vakioasiakkaille kirjastossa käyminen kuuluu päivittäisiin rutiineihin. Heistä olen vähän huolissani, ja he itsekin miettivät, miten tulevat toimeen ilman kirjastoa.

Jussi Lopperi

Historianopettaja-kirjailija Mika Rissanen haki luettavaa lapsilleen.
Historianopettaja-kirjailija Mika Rissanen haki luettavaa lapsilleen.

Kirjaston verkkoaineistot käytössä

Laine kehottaa kouvolalaisia tarttumaan rohkeasti verkon kirjastopalveluihin. Esimerkiksi Ellibs-sovellusta ja Kirjastokinoa hän kehuu sekä helppokäyttöisiksi että käteviksi.

– Olen itse kuunnellut Ellibsin kautta tänä vuonna jo 22 äänikirjaa.

Asiakas lataa älylaitteelleen ilmaisen sovelluksen, josta hän valikoi Kyyti-kirjastot.

– Sitten syötetään kirjastokortin numero ja salasana. Sähköpostiosoitekin kannattaa laittaa. Silloin varatun aineiston vapautumisesta saa ilmoituksen.

E- ja äänikirjoja pitää nimittäin jonottaa.

– Ne kuitenkin liikkuvat aika nopeasti.