Taneli Mäkelä kiireelliseen selkäleikkaukseen — Iitin musiikkijuhlien solisti vaihtuu

Taneli Mäkelän oli määrä esiintyä Iitin musiikkijuhlien konserteissa Verlassa.

Filmikamari

Laulaja-näyttelijä Taneli Mäkelä on tuttu muun muassa elokuvasta Viikossa aikuiseksi (2015).
Laulaja-näyttelijä Taneli Mäkelä on tuttu muun muassa elokuvasta Viikossa aikuiseksi (2015).

Näyttelijä-laulaja Taneli Mäkelä on joutunut kiireelliseen selkäleikkaukseen. Hän ei ehdi toipua ajoissa ennen Iitin musiikkijuhlien kesäkuisia konsertteja.

Mäkelän oli määrä esiintyä Iitin festivaaliorkesterin solistina Teemana Juha Vainio -konserteissa. Mäkelän tilalle Verlan tehdasmuseon lavalle 12. kesäkuuta astuu Erkki Liikanen.

Liikanen oli 1970-luvun lopulla suosituimpia suomalaislaulajia Syksyn Sävel -kilpailussa saavutetun menestyksen myötä. Hän osallistui kilpailuun kuusi kertaa, voitti sen humoristisilla iskelmillään vuosina 1975 ja 1976 ja sijoittui muilla osallistumiskerroilla toiseksi. Uransa alussa hän soitti myös rumpuja muun muassa Pertti Metsärinteen orkesterissa.

Liikanen on levyttänyt Juha Vainion lauluja -nimisen kokoelman Aarno Ranisen johtaman Kotkan kaupunginorkesterin kanssa vuonna 1997.

Festivaali tiedottaa, että Taneli Mäkelä nähdään Iitin musiikkijuhlilla tämän vuoden sijaan ensi vuonna. Silloin hän nousee Verlassa lavalle 10. kesäkuuta.

Iitin musiikkijuhlat järjestetään tänä vuonna 12.—15. kesäkuuta.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset