Elokuva-arvio: Leijonakuninkaan uusintaversio ei peri edeltäjänsä kruunua

Leijonakuningas (The Lion King, Yhdysvallat, 2019). Ohjaus: Jon Favreau. Käsikirjoitus: Jeff Nathanson. Alkuperäisissä äänirooleissa: Donald Glover, Beyoncé Knowles-Carter, Chiwetel Ejiofor, James Earl Jones, Billy Eichner, Seth Rogen, John Oliver, Alfre Woodard. Suomenkielisissä äänirooleissa: Pasi Ruohonen, Aku Laitinen, Lari Halme, Luca Vieri, Joonathan Kettunen, Markus Bäckman, Paula Vesala, Mirella Roininen. Kesto: 119 min. K12.

Disney Enterprises

Disneyn klassikkoanimaation uusintaversiossa nähdään animoituja mutta fotorealistisia eläinhahmoja.
Disneyn klassikkoanimaation uusintaversiossa nähdään animoituja mutta fotorealistisia eläinhahmoja.

Vuoden 1994 animaatioklassikko Leijonakuningas on yhä yksi kaikkien aikojen komeimmista animaatioelokuvista. Se oli konkurssin partaalta nousseen Disney-studion voimannäyte kesken heidän renessanssinsa hittiputken.

Leijonakuningas tarjosi eeppisen, shakespearemäisen hovidraaman ilmeikkäässä eläinkuosissa.

Mukana oli huima musiikkiraita. Elton Johnin ja Tim Ricen hiteiksi nousseet kappaleet saivat yleisön nyyhkimään. Hanz Zimmer toi musiikkiraidallaan merkittäviin kohtauksiin elokuvan arvolle sopivaa painokkuutta. Zimmerin musiikki kanjonissa tapahtuvassa vauhkoontuneiden gnuuantilooppien rynnistyksessä saa yhä ihon kananlihalle.

Koska Disney on tasaiseen tahtiin uusimassa kaikki klassikkonsa, oli vain ajan kysymys, milloin vuorossa olisi Leijonakuningas.

Lopputuloksesta on kerrottavana hyviä ja huonoja uutisia.

Onneksi tutut musiikkihetket ovat tukevasti paikoillaan. Valitettavasti suurin osa elokuvasta on säilynyt melko muuttumattomana. Pituutta on lisätty ja pieniä muutoksia on siellä täällä, mutta uusi Leijonakuningas on lopulta hyvin varovainen.

Viidakkokirja-elokuvallaan puhuvien tietokone-eläinten kanssa työskennellyt Jon Favreau tasapainottelee henkensä edestä uuden ja vanhan välillä. Tekijät varovat niin kovasti alkuperäisversion fanien tunteiden loukkaamista, etteivät oikeastaan tuo projektiin uudistetun ulkoasun lisäksi mitään tärkeää.

Herääkin kysymys, onko uusintaversiolla silloin oikeastaan mitään arvoa.

Onneksi tutut musiikkihetket ovat tukevasti paikoillaan.

No, nyt uusi Leijonakuningas on kuitenkin tehty. Mitä tarjottavaa elokuvalla sitten on?

Kyseessä on tälläkin kertaa animaatio — vain hyvin uskottavan ja luonnollisen näköinen. Yksinkertaisen piirrostyylin etuna on ilmeikkyys, joka nyt ei aidon näköisistä eläimistä tule yhtä hyvin esille. Siksi ääniroolien suorituksiin on paneuduttu tarkemmin. Hahmoihin on haluttu pienillä nyansseilla tuoda uusia tasoja.

Eniten mieleen jää Chiwetel Ejioforin Scar. Melodramaattisen Jeremy Ironsin tilalla on nyt kylmempi hahmo, josta tulee mieleen Afrikan julmat sotalordit. Billy Eichnerin ja Seth Rogenin Timon ja Pumba ovat samaan aikaan tutun oloisia, mutta mukana on paljon lennokkaampaa vitsin heittoa ja nopeasti ohi kiitäviä sivuletkautuksia.

Animaation tyyli on hienoa, mutta tuo mieleen myös uncanny valley -hypoteesin. Tietokoneanimaatio on usein turhankin luonnollista. Parhaiten tyyli toimii isoissa, toiminnallisissa kohtauksissa.

Majesteettisissa Afrikan maisemissa eläimet tuntuvat olevan kuin kotonaan, mutta niiden puheeseen puhkeaminen voi toisinaan lyödä katsojan jarrut pohjaan.

KOLME TÄHTEÄ

Hyvää: Musiikki. Komeat kuvat.

Huonoa: Todellisuutta hipova tietokoneanimaatio voi synnyttää hylkimisreaktion.

Erityistä: Seuraavaksi vakokankaalla nähdään Disney-animaation uusintaversiona Mulan, keväällä 2020.

Luetuimmat